Synnytyskertomus

Sunnuntai-maanantai välisenä yönä (2.2-3.2.2014)  heräsin noin viiden aikaan yöllä kovaan mahakipuun, kääntyilin kyljeltä toiselle kyljelle ja selälleni etsien hyvää asentoa, jotta saisin jomotuksen loppumaan. Aikani siinä makoiltua mahasta kuului tosi kova naps ääni. Ajattelin, että jopa tyssi napsuttaa tällä kertaa tositosi kovaa kalvoja. Käännyin kohta taas kyljelleni, koska asento ei vieläkään ollut hyvä. Ja niinhän siinä kävi lapsivedet hulahti sillä samalla sekunnilla kun käännyin!! Säikähdin ihan tosi paljon unenpöpperössä, että ei hitto ei hitto!!! Pomppasin ylös ja huusin miehelle "NYT MENI LAPSIVESI APUA" ja sitähän lorisi lisää vielä siihen lattialle. muistin myös, että gravidalta oli sanottu että vesien mentyä pitää käydä kyljelleen ja tulla ambulanssilla sairaalaan. Kello 5:15 soitin synnytysvastaanottoon ja kerroin tilanteesta.
"Lapsivesi meni just ja tässä mä makaan nyt sängyssä!! Tuunko mä ambulanssilla??" Samalla huusin miehelle, että pakkaa sitä ja pakkaa tätä mukaan. Synnytysvastaanoton kätilö taisi kuunnella puhelua aika huvittuneena. Sain sieltä ohjeistusta kun ei kerran supistele voidaan tulla paikalle omalla autolla ja saan kuulema itsekkin kerätä tavarat kasaan kunhan en turhia kyyki ja kantele :D

Lähdin sitten hyvin varovasti tallustelemaan vessaa kohti ja lapsivettä senkun lorisi koko matkan ajan ja valahti vielä kunnolla vessan lattiallekkin. Miten sitä voi ees olla noin paljoa?? :D
Mulla kävi päässä ihan älytön suhina, pelotti ja toisaalta oli niin ihanaa että synnytys käynnistyi itsestään. Matka sairaalalle alkoi, kaikki uni karisi kyllä kerralla silmistä!

Oltiin synnärillä n. Klo 5.45 otettiin sydänkäyrää, ultraa ja tehtiin sisätutkimus. Vauvan paino arvioitiin olevan n. 3100grammaa ja vauvan asento paras mahdollinen perätila synnyttykseen, sopersin jotain etten uskalla nyt ollenkaan synnyttää mutta kätilö naureskeli ettei sulla nyt muutakaan vaihtoehtoa ole :D

Supistuksia ei kuulu ei näy, ainoastaan ne samaiset menkkajomotukset vain. Ihmeen ja kumman kaupalla olin pelkillä jomotuksilla auennut 2cm! Sain sairaalavaatteet vaihdettavaksi ja meidät lähetettiin osastolle odottelemaan miten synnytys lähtee siitä etenemään.

Mulla oli ihan superrr iso jännitys päällä ja en ollu edes syönyt koko aamuna (tai aamuyönä) mitään ja jännitysnälkä pahaolo alkoi hiipiä kovaa vauhtia päällensä. Seittämältä aamulla sanoin miehelle, että menee kotiin nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi ja ottaa kunnon eväät mukaan itsellensä tullessa takaisin. Itsekkin saisin pian osastolla aamupalaa ja olisi hyvä vähän levätä ja käydä suihkussa ennen koitosta.

Uusi lääkärin tarkastus(ultra+sisätutkimus) oli joskus yhdentoista aikaan. Muutoksia ei ollut tapahtunut ja supistuksiakaan ei kuulunut. Lääkäri sanoi soittavansa vielä muille vuorossa oleville lääkäreille ja tulevansa sitten kertomaan miten edetään. Pt vauvoja ei kuulema mielellään pidetä ilman vettä kovin kauan massussa.

Hetken odoteltua lääkäri tuli sanomaan, että puolenpäivän jälkeen lähdetään synnytyssaliin ja pistetään oksitosiinitippa, jotta saataisiin supistukset käyntiin. Varoitteli vielä, että operaatio saattaa olla pitkäkin. Soitin vielä miehelle, että tulee kahdentoista maissa takaisin sairaalalle.

Vähän ennen kahtatoista alkoi sitten pikkuhiljaa tulemaan omiakin supistuksia, ei kovinkaan kipeitä mutta aika säännöllisiä. 12:04 12:09 12:12 12:16 12:21 12:26 ja sitten nekin loppui. Yhden aikaan sain tipan käteen ja alettiin odottelemaan milloin supistuksia alkaa tulemaan. Tässä vaiheessa lääkäri sanoi etten saa juoda/syödä enää mitään JOS joudutaan sektioon, niin vatsalaukun kuulu olla tyhjänä. No onneks mulla ei ollukkaan yhtään nälkä saati sitten jano!! Hitto!!

Klo 14.01 tuli ensimmäinen TOSIKOVA supistus se kesti pitkään ja mä en tienny miten päin olisin ollut niiden tuskien kanssa. Siitä se sitten alkoi 14:04 14:07 14:09 14:12 14:14.. niitä tuli usein ja ne oli ihan uskomattoman kipeitä.. kokeilin istua, kokeilin makoilla, pyysin jumppapalloa ja kauratyynyjäkin avuksi.. kipu ehkä osittain lievittyi mutta se oli siltikkin kovaa! Tosi kovaa!

Kolmen aikaan lääkäri tuli ihmettelemaan, miten mulla on niin vaikea olo? Ajattelin itsekkin, että ihan onneton tää mun kipukynnys kun en kestä yhtään kipua. Melkein hävetti, hyvä etten itkua tihrustanut sen olon kanssa..
Lääkäri lupasi onneksi kohta tehdä sisätutkimuksen jos olisin auki 3-4 senttiä niin voisin saada lihakseen laitettavaa kipulääkettä supistusten helpottamiseksi.
Tuskailin vielä hetken kipujen kanssa. Hiki ja ne kyyneleetkin taisi virrata jo naamalla ja mulla olis ollu niiiin kova jano!!!

Toivoin enemmän kun ikinä mitään lääkärin alkaessa tehdä tutkimusta että olisin auennut muutamaan senttiin. Hetken tutkittuaan hän tokaisi "sitkee tyttö! Kyllä en ihmettele yhtään sun kipuja. Täällähän ollaan reippaat kuusi senttiä jo auki"
Joo just, oksitosiini tippa vaikutti mulle sitten ihan raivolla ja olin auennut tosi nopeaa! Mutta parasta tässä oli se, että sain suoraan tuossa vaiheessa epiduraalin!!! Epiduraali on mailman pelastus!!!

Mun mielestä sen laittaminenkaan ei ollut yhtään niin kamalaa kun moni on mua pelotellut. Tuntuihan se vähän ilkeältä, ehkä vähän polttelevalta tunteelta, mutta tiesin, että kohta helpottaa ja jaksoin tsempata sen avulla loppuun.
Ja kohta tosiaan helpotti!
Mailman ihanin tunne! Kaikki kivut oli poissa, sain oltua rentona sängyssä ja väsymys tuli niiden supistus tuskailujen jälkeen.

Sain myös epiduraalin mukana ihan kamalan tärinän. Hoitajat peitteli mut lämpöpeittoihin, jotta tärinää saataisiin vähän helpottamaan. Mun olo oli kuin taivaassa. Lämmin, turvallinen ja  mihinkään ei koskenut. Torkuin sen avulla parisen tuntia, välillä heräillen ja höpisten ihan omiani.

Kello oli varmaan jo lähemmäs puolikuusi kun hälytin lääkäriä paikalle. Puudutus oli haihtunut jo aika paljon pois. Pääsin käymään vessassa ja sain sen jälkeen vähän lisää puudutusta.
Paljon ei kuulema uskalleta antaa, koska todennäköisesti kohta aletaan ponnistamaan. Iik.

Torkuin ja makoilin vielä hetken ja puoli seitsämän aikaan aloin tuntemaan painetta ja ehkä jonkin asteista ponnistamisen tarvetta. Hälytin taas lääkäriä joka teki tutkimuksen. Sanoi että nyt ollaan ihan hilkulla. Vasemmalla puolella kuulema vähän seinämää jäljellä, sekin hävisi kuulema aina supistuksen myötä, muutoin 10 cm auki.

Mua neuvottiin vielä hetken aikaan kuuntelemaan supistuksia ja kasvattelemaan ponnistuksen tarvetta vielä suuremmaksi.
Supistukset alko tuntumaan jo aika vahvasti(ei onneksi kivuliaasti) ja painekkin muuttui ihan tuskaseksi ponnistamisen tarpeeksi.
Kello 19.00 sain luvan alkaa ponnistamaan.

Kätilö ja lääkäri touhuili ihan omiaan ja huuti vaan mulle että kokeile nyt aluksi vähän ponnistaa sielä itsekseen että pääset sen homman makuun. Mä olin aina jännittänyt, että mitä jos en osaa ponnistaa?
Jälkikäteen voin sanoa, että jokainen osaa varmasti. Se ponnistamisen tarve on niin suuri jotta on vain pakko ponnistaa ja kovaa!

Kello 19.15 ja päästiin ponnistamisessa kunnon vauhtiin. Sain ponnistaa hetken istualtaan jakkaralla ja siitä sitten siirryttiin puoli-istuvaan asentoon.
Huomasin, että jokatoisen supistuksen kohdalla ponnistus oli vähän heikompi ja taas seuraavalla kerralla ihan tosi napakka ja helpomman tuntuinen. 
Ponnistaminen oli musta jopa ihan hauskaa. Supistus kipu helpottui ihan kamalan paljon ponnistuksen aikana ja vihdoin pääsee itse hommiin, auttamaan lasta maailmaan, tekemään jotain!

Kello 19.55 ja neidin pylly kuulema jo näkyi! Oltiinkin jo tunnin verran ähisty ja ponnisteltu ja vihdoin sain jotain aikaiseksi!
Supistuksia tuli n. Puolentoista minuutin välein ja sitä mukaa aina ponnisteltiin. Jokatoinen huonosti ja jokatoinen tosi hyvin.

Tunnin jälkeen sain vielä jalkatuet ja käsikahvat joiden "avulla" pystyin ponnistamaan kovemmin.
Pikkuhiljaa mun ponnistusinto alkoi hiipua, mahaan hiipi tositosi ikävä kipu, joka osittain heikenti ponnistamista. En saanut kunnolla levättyä supistusten välillä sillä mahakipu vei voimani aina silloin.

Kello alkoi lähentyä jo yhdeksää! Oltiin ponnisteltu kohta jo kaksi tuntia, tuntiin vauvan pylly ei ollut liikahtanut suuntaan eikä toiseen ja mahakipu kulutti mun voimia ihan hurjasti. Samoin syömättömyys/juomattomuus sai olon vähän veteläksi. Yhdeksän aikaan töihin tuli myös iltavuorolaiset jotka tuli vielä hetkeks tsemppaamaan mua ponnistamiseen.

Yhteensä takana oli n. 2,5 tuntia ponnistamista ja lapsen pylly edelleen liikahtamattomana samassa asennossa!! Iltavuorolaiset oli sitä mieltä, että ei se sieltä vain tule...
Joko se ei ihan oikeasti mahdu, tai mulla oli voimat niin kamalan lopussa kahden ja puolentunnin ponnistuksen jälkeen, ettei saanut enää pitkiä tehokkaita ponnistuksia, supistukset hieman laantuivat ja mitään liikettä ei ollut tapahtunut yli tuntiin..
Mulla valui taas hiki ja kyyneleet. Mua sattui ihan kamalasti vatsaan, mä en jaksanut enää ponnistaa ja pelkäsin vaan seuraavaa supistusta..

Lääkäri tuli juttelemaan mulle, että hän ottaa nyt tipan irti ja me lähdetään tuonne salin puolelle sektioon. Neiti ei halua tulla ulos alakautta ja mitään järkeä ei ole tämän enempää rasittaa äitiä eikä lasta tämän touhun kanssa.
En tiennyt mitä ajatella.. Mua harmitti toisaalta, toisaalta mä halusin vaan eroon siitä kamalasta vatsakivusta!! Itkin ja sanoin että sitten mennään ja vauhdilla!!

En olisi kyllä oikeasti jaksanut enää yhtään supistusta ja ponnistusta. Vatsakipu sai mut kaksinkerroin ja viimeisetkin epiduraalin rippeet oli kuluneet pois.
Kello oli 21.30 kun tehtiin päätös sektioon menosta.
Kyse ei onneksi ollut hätäsektiosta vaan heillä oli aikaa tehdä ihan tavallinen suunniteltu sektio.

Kello 21:45 me oltiin salissa ja sain spinaali puudutuksen selkään. Laitto ei tuntunut missään sillä koko vartaloni oli ihan turta kivusta jo siinä vaiheessa.. olin myös niin väsynyt etten saanut kunnolla sanaa suustani. puudutusaine vaikutti samantien ja koko vartalo kainaloista alaspäin meni tunnottomaksi.

Tässä vaiheesaa mulla on kaikki tapahtumat ihan tosi sumeena..
Leikkaus ei sattunut, mutta kaiken tunsi, venytykset ja nostot.. se oli aika kamalan tuntusta, ihan kun sisäelimet velloisivat tosi kovaan sisällä.. Jälkeenpäin lääkärien kanssa juteltuna leikkaus oli nopea, helppo ja se meni hyvin:)

kello oli tasan 22.00 kun tyttö nostettiin massusta ylös ja hän päästi ensimmäisen parkaisunsa ♡!
Terve tyttö vauva, sain hänet hetkeksi rinnalle ihasteltavaksi ja itkuhan siinä tuli ihan välittömästi. Olin ihan pökerryksissä kaikista lääkkeistä ja aivan rättiväsynyt, mutta ikinä en sitä hetkeä unohda ♡!
Mun oli vain pakko hänet antaa pois melko pian koska tuli ihan kamalan huono olo ja sainkin oksennus ämpärin viereen. Mut tikattiin äkkiä umpeen, tyttö lähti lääkärin ja isänsä kanssa toiseen huoneeseen mittauksiin ja pesuille. Mä sain suonensisäisesti kolmea eri pahoinvointi lääkettä ja olo alkoikin pian helpottamaan.

Mut vietiin heräämöön tokenemaan. Tärisin taas kun haavanlehti ja en saanut liikutettua kun käsiä, sillä koko muu kroppa oli ihan tunnoton. Olin henkisesti ja fyysisesti ihan tosi loppu päivän koitoksesta. Olisin halunnut käpertyä pieneksi palloksi ja nukahtaa, mutta pystyin vain makaamaan selällään ja tärisemään :D!

Onneksi näiden kaikkien mutkien ja rankan päivän jälkeen kuitenkin syntyi terve ihana yhdeksän pisteen tyttö lapsi ♡ Äidin rakas ♡ mitoin: 3100 grammaa, 49 senttiä ja päänympärys on 35,5 cm :)

Kätilö kysyi haluanko ensi imettää tyttöä heräämössä jos jaksan. Ja tottakai halusin! Maitoa ei kovin hyvin tullut, mutta mulle riitti että sain tapittaa silmiin mailman rakkainta ihmistä ♡ kätilö piti tyttöä mun vierellä, sillä en itse pystynyt siihenkään tärinän ja tunnottomuuden takia. Hetken aikaa me siinä makoiltiin ja pikkuinen imi välillä tissiä ja välillä tapitti suurilla silmillään minua :)
On se vaan mailman ihanin tunne kun oma lapsi on siinä vieressä ♡

Kolme tuntia jouduin olemaan heräämön puolella, mutta onneksi tytöllä oli taitava henkilökunta ja oma rakas isi ensimmäisten tuntien ajan lähellään :) He saivat kokea ensimmäisen kylpyhetkensä ja tyttö olikin nukahtanut isin paidan sisälle ♡ Äidin rakkaat ♡

Kello yksi yöllä mut siirettiin takaisin osastolle. Isimies tuli vielä mukaan saatille, syötti tytön pullosta ja toivotti mulle hyvät yöt ja lähti itsekkin kotiin lepäilemään. Tyttöä ei jätetty mulle yöksi, vaan mut päästettiin nukkumaan heti lääketokkuraa pois. En olisi voinut kyllä tyttöä hoitaakkaan, sillä puudutuksen takia en kyennyt liikkumaan.
Neidillä oli sokeriarvot hieman matalalla ja hänet siirrettiin yöllä vastasyntyneiden teholle tarkkailuun ja nenämaha letkuihin joista hän sai lisäsokeria.
Perätila synntyksenvuoksi nuppunen sai myös muutaman ruhjeen pyllyynsä ponnistusvaiheessa. Pari mustelmaa, jotka ovat jo nyt hävinneet ja pienen nirhauman jota hoidetaan lääkehunajalla. Tämä on kuulema yleistä perätila synnytyksissä eikä ruhje ole tosiaankaan paha, mutta silti tekee aivan kamalan pahaa katsoa miten toista sattuu esimerkiksi vaipanvaihto :( monta itkua olenkin jo tihrustanut täälä!

Nuppu on kuitenkin jälleen vierihoidossa osastolla ♡
Terveenä ja hyvinvoivana :) Päivät kuluu pientä rakasta ihmetellessä ja uusia asioita oppiessa.