Lapsiperheen vappu

Nauttikaahan vapusta!

Meillä täälä asustelee tänävuonna pieni vappukisu.

Me vietetään tänään vappua ihan vain kotona. Aamulla oltiin kerhossa, jossa oli myös vappu tunnelmaa, herkkuja, serpentiinejä ja ilmapalloja! Niin ja käytiin me syömässä munkkeja ja juomassa simaa Pinjan tädin luona ja huomenna mennään mami kavereiden kanssa vappu brunsille, nams!

Eli meillä on kovin rauhallinen kotivappu. Ehkä ensi vuonna sitten laitetaan kotiinkin enemmän vappu krääsää kun Pinja alkaa ymmärtämään ilmapallojen sunmuiden hörpäkkeiden perään.

 Miltäs teidän vappu suunnitelmat kuulostaa?

Entäs kun vauva-arki ei olekkaan ihanaa?

Aina puhutaan siitä, kuinka vauva-ajasta täytyy ottaa kaikki irti ja kuinka vauva-aika on niin lyhyt, että nyt kannattaa nauttia. Tottahan se on, vauva-aika on ainutlaatuista eikä se tosiaan kestä kuin hetken ihmisen elämässä, mutta entäs jos vauva-aika ei olekkaan aina ihanaa? Entäs jos vauva-ajasta ei voikkaan nauttia? Entäs jos odottaa enemmän vauva-ajan loppumista kuin jatkumista?

Harvoin missään puhutaan etukäteen asioiden toisesta puolesta. Joka puolella on puhetta ja tekstiä niistä hyvistä asioista jotka kannattaa muistaa. Mutta entäs sitten kun kaikki meneekin ihan eritavalla kun oppaissa? Olo on niin kovin turhautunut ja avuton...

Kerron teille nyt mun tai meidän vauva-ajan haasteista, hankaluuksista ja epäonnistumisista. Kaikki ei tosiaankaan ole aina yhtä juhlaa.

Aloitetaanko jo ihan synnytyksestä?

Sain kuulla ihan loppuajasta raskautta, että Pinja oli massussa väärinpäin, eli perätarjonnassa.

Me käytiin kaikenmailman kääntöyrityksissä ja synnytystapa arvioinneissa.

Koko sairaalan väki mua kannusti synnyttämään ja magneetti kuvausten mukaan tuon kokoisen lapsen piti mahtua syntymään alakautta. Toisaalta mua pelotti synnytys, mitäs jos jotain käy? Samalla mua pelotti ihan kamalasti se sektiokin, missään ei koskaan ole ollut puhetta sektiosta, ei edes synnytysvalmennuksessa. Aina puhutaan vaan alatie synnytyksistä, siitä normaalista tavasta synnyttää.

Mä lähdin kuitenkin todellisella taistelu asenteella sinne synnytyssaliin, että nyt pusken tämän tytön terveenä ulos!!

Kuten jo varmasti kaikki tietää, synnytys ei mennyt ihan niinkuin piti. Pitkän ja turhauttavan ponnistamisen jälkeen neiti juuttui pyllystään kiinni ja hänen sydänäänesä lähti laskemaan ja me jouduttiin lähteä leikkaussaliin. Pieni kulta syntyi loppujen lopuksi sektiolla. Synnytyskertomuksen voi lukea tästä 

Tottakai mä olen iloinen, että Pinja pääsi maailmaan turvallisesti ja kyllä mä tiedän, että ei se sektio tee lapsista yhtään huonompia. Mutta kyllä kun kaverit ja sukulaiset soittelivat ja kysyi miten synnytys meni? Tekikö kamalan kipeää? Onnistuiko imetys? Saitko vauvan heti rinnalle? meinas mulla tulla jotain itkun ja kiukun välimaastosta, että enhän mä edes päässyt synnyttämään, enkä mä saanut edes lasta rinnalle sen sektion jälkeen ja sitten se joutui vielä tehollekkin..

Ensisynnyttäjälle oli aika kova kolaus kokea tuollaista, ja varsinkin kun missään ei koskaan puhuttu juurikin näistä toisista puolista.

Seuraava mun pettymyksen aihe oli imetys.

Muutenkin on kamalan herkillä synnytyksen jälkeen ja sitten vielä tää vauvan ruoka puolikin.

Pinja oli teholla ja häntä sielä ruokittiin pullosta. Mä menetin ne ensimmäiset tärkeät hetket ja päivät, jolloin vauva on äidin rinnalla ja tutustutaan toisiimme. 

Mä sain käydä katsomassa Pinjaa muutaman kerran päivässä teholla ja joku muu syötti häntä pullosta, joku muu vaihtoi hänen vaippansa...

Kaiken sen hormoonihuurun keskellä se tuntui suoraan sanottuna ihan he**etin pahalta!!

Mä olin osastolla ilman vauvaa, mulle kannettiin vain kuva lapsesta ja käskettiin kokeilla pumpata joka päivä 2-3 tunnin välein.. 

Ja mun tisseistä ei tullut yhtään maitoa. Tai no muutama pisara, mutta se oli niin pieni määrä, ettei sillä tehnyt yhtään mitään. Kaksi kertaa taisin saada kokeilla imetystä teholla ja siitä ei tullut yhtään mitään. Maitoa ei herunut ja Pinja ei jaksanut kovinkaan kauaa siinä sitten "turhaan" imeskellä.

Sitten se hoitaja jo tuli ja sanoi "No, mäpäs anna hänelle sitten pullosta ruokaa, kun nyt olis ruoka-aikakin" Olisinpa edes itse saanut syöttää häntä...

Kun Pinja vihdoin pääsi osastolle olin ihan kuin pulla päähän lyöty, mitäs mä tälle nyt teen? Miten mä syötän tätä? Tai vaihdan edes vaippaa?

Tissistä ei oikein edelleenkään tullut maitoa, kätilö vain katsoi nopeasti imu otteen ja oli kuulema ok. Sanoi vain, että kunhan yrität tarpeeksi niin kyllä sieltä vielä maitoa tulee. 

No minähän yritin. Tyttö oli tissillä lähes kokoajan, huuti nälkää ja rimpuilu tissi suussa kuin hullu, mä istuskelin kyyneleet poskilla ja tuskailin miten kaikki voi olla näin hankalaa. Osastolla oli vielä yksi ihan tosi ilkeä kätilö, joka mun pyytäessä Pinjalle lisämaitoa sanoi vain, että koitas nyt vaan imettää. Mutta entäs kun olin istunut vauva tissillä jo ilta yhdeksästä aamu neljään ja vauva vain itkee edelleen ja olin väsynyt, turhautunut ja tunsin itseni todella epäonnistuneeksi.. Onneksi aamuvuoroon tuli ihana kätilö, joka haki Pinjalle ilman pyyntöä lisämaitoa ja sanoi mulle, että menehän nyt rauhassa aamupalalle, että hän katsoo hetken tyttöä.  

Kotona ollessa maito pakkautui rintoihin kunnolla. Tissit oli aivan valtavat, ne vuoti, niihin sattui ihan kamalasti ja ne oli ihan kivikovat ja tulikuumat.

Mun teki tuskaa liikkua, mä en pystynyt nukkumaan mahallaan, kyljelläänkin teki tiukkaa. Tisseissä oli ihan kamalasti maitoa, mutta neiti imi sitä TOSIhuonosti. Koitin parhaani mukaan pumppailla sitä jemmaan ja tissejä tyhjäksi, koska se kipu oli ihan valtava!!

Sitten jos sain tytön imemään tissiä, sekin sattui ihan kamalasti, nännit aukesivat ja kaikki oli yhtä tuskaa. Neiti saattoi imeä jopa 4-6 tuntia tissiä, eikä ollut edelleenkään kylläinen. (ei jotenkin saanut maitoa sieltä vaikka sitä olikin ihan kamalasti)

Jouduin aina pumppaamaan maitoa ja syöttämään pullosta. Neiti tottui päiväpäivältä enemmän siihen pulloon, josta maito tuli niiin paljon helpommin.

Multa alkoi kokoajan vähenemään maidon tulo, koska neiti imi huonosti, aloin myös itse turvautumaan kokoajan helpommin pulloon, jolloin vältyttiin järkyttäviltä tissiraivareilta!

Pinja tais olla kuukauden ikäinen kun en saanut enää oikein pumpattua maitoa, ja aina kun laitoin tytön tissille hän sai vaan ihan kamalat raivarit eikä suostunut imemään tissiä ollenkaan. Loppujenlopuks mun maidon tuotanto loppui kokonaan ja Pinja alkoi juomaan pelkkää korviketta.

Tästäkin mulla oli ihan kamalan paha fiilis. En saanut edes ruokittua omaa lastani..

Missään ei myöskään ollut puhuttu raskauden aikana, että mitäs jos imetys ei onnistukkaan? Vaan siitä miten ihanaa, terveellistä ja lapselle hyväksi imetys onkaan! Ja että pullot on ihan viimeinen vaihtoehto.

Jokapuolella puhutaan vaan tissimaidon hyödyistä ja kuinka se on niin paljon parempaa kuin korvike.

Tottahan se on, äidinmaidosta saa kaikki vasta-aineet. Mutta onhan se korvikekkin ruokaa, on siinäkin kaikki vitamiinit, eikä ne korvike lapset ole yhtään tyhmempiä tai huonompia.

Mutta kuinka se kuitenkin tuntuu pahalta, kun itse ei voi imettää. Kuinka voi olla epäonnistunut olo mennä kauppaan ostamaan korviketta, kuinka tuntuu että kaikki katsoo varsinkin nuorta äitiä, että ei se halua imettää, kuinka aina kaikki vanhemmat ihmiset kysyy miksi sä et imetä lastasi? tiedäthän että se olisi paras vaihtoehto?  Voi luoja kyllä mä tiedän!! Mutta minkäs teet..

Jotenkin olen myös helpottunut, että imetys loppui, en tiedä oliko mulla jokin rintatulehdus, mutta rinnat oli ihan kamalan kipeät ja niitä poltti ja joka asennossa oli paha olla, imetys sattui ja neiti istui tissillä montamonta tuntia tulematta silti täyteen ja aina otettiin kamalaia raivokohtauksia kun tunsin tissiä suuhun. Mua ahdisti, olin kokoajan allapäin.. Jollain tapaa voin sanoa, olevani helpottunut, että löytyi ruokailitapa joka Pinjallekin sopii ja hän tulee täyteen. Mutta silti, mua harmittaa. Olisin vaan toivonut, että imetys onnistuu, helposti, yksinkertaisesti..

Kolmas asia joka mulla meni ihan pieleen, oli mun oma mieli.

Kaiken tuon alkuvaikeuden jälkeen en meinannut millään päästä mukaan tähän vauva-arkeen. Blogissa oli silloin kahden viikon tauko, koska mua ahdisti, ahdisti ja ahdisti.

Aloitetaanpa sieltä sairaalasta ja Pinjan teholla olosta.

Kaksi, melkein kolme ensimmäistä päivää Pinja tosiaan vietti aikansa vastasyntyneiden teholla. 

Mun oli ihan kamalan vaikea silloin myöntää sitä, mutta mä en vaan oikein älynnyt että MUN lapsi oli sielä. MÄ olin sen äiti. Itkin joka ilta isimiehelle kun se lähti sairaalasta, että mua ahdistaa. Mä haluaisin vain kotiin ja olla niinkuin ennenkin. Mä itkin sairaalassa jokapäivä. Mulla oli ihan kamalan iso ikävä mun omaa lasta, ja sitten kun mä pääsin häntä katsomaan, ajattelin vaan, että "no tuossa nyt joku vauva nukkuu.." Sitten podin syyllisyyttä siitä, miten en rakastanutkaan omaa lastani. Tai rakastinhan mä, paljonkin. Mutta en vaan jotenkin osannut toimia sen mukaan, Pinja ei tuntunut omalta, kun kellon mukaan päästiin sitä katsomaan ja joku muu sitä vielä hoiti, ihan kuin oltaisiin käyty katsomassa vaan jotakin vauvaa. Sairaalassa mua lohduteltiin, että kyllä se siitä lähtee kun saat Vauvan vierihoitoon.

Vihdoin mä sain. Mä itkin onnesta ja halasin ja pusutin pientä kääröä, vihdoin se on mulla! Oma rakas lapsi. Ja sitten se tuli, paniikki. Enhän mä osannut tehdä mitään, tai mitä sen kanssa ylipäätänsä tehdään? Tuijotin vain sitä, se oli kaunis ja suloinen. Siihen se sitten jäikin.

Onneksi isimies tuli melkein samantien taas paikalle, hän vaihtoi vaippaa ja höpisi tytölle. Silitteli ja paijasi, toi lelunkin hänelle mukanaan ja lähti työntelemään kärryjä käytäville.

Mä kuljin vaan ihan haamuna perässä, pelkäsin ihan kamalasti jos se käy itkemään, että mitä mun pitää tehdä. Muistan kun yritin vaihtaa ekaa kertaa vaippaa. Vauva itki, mä itkin, eikä siitä meinannut tulla mitään. Mä soitin kokoillan isimiehelle kotiin ja valitin miten kamalaa tää oli. Halusin vaan kotiin, halusin vauvan kotiin ja olla sen kanssa rauhassa, tutustua.

Mulle tuli aivan mailman paras fiilis kun vihdoin päästiin kotiin, mä tarkkailin kun isi hoiti tyttöä, ja tein ja harjoittelin asioita omaa tahtia.

Kuitenkin se imetys kävi tökkimään myös kotona, tyttö oli aina tissillä ja huusi kuin hyeena, meillä ei oikein nukuttu yöllä eikä päivällä, olin väsynyt, turhautunut ja pettynyt itseeni. Pari ensimmäistä viikkoa oli mulle ihan kamalan vaikeita ja rankkoja. En todellakaan osannut iloita enkä nauttia. 

Saatoin ihan pienimmästä mennä vain peiton alle ja nyyhkiä sielä aikani. 

En oikein itsekkään tiedä miten kaikki tuntui niin vaikealta ja miksi mua ahdisti niin kamalasti koko arki. Onneksi mieliala alkoi tasottumaan pikkuhiljaa normaaliksi.

Silti mulla edelleen on jotenkin paha fiilis, miksi en heti aluksi "kiintynyt" lapseen.. Mikä mussa olikaan vialla?

Seuraava ongelma olikin sitten taas edessä.

Mä olin sanaut itseni ns. kuntoon, fiilis oli paljon parempi. Morkkis imetyksestä oli jäljellä, mutta tyttö söi onneksi oikein tyytyväisenä pullosta. Meillä oli vähän jo rytmiä. Tai rytmiä ja rytmiä, yöllä nukuttiin ja päivällä jaksettiin pieniä hetkiä olla hereilläkin.

Sitten alkoi taas itku kausi, meillä huudettiin, itkettiin ja kitistiin ihan tosi usein.

Pienellä alkoi ihan kamalat maha vaivat.

On niin kamalaa katsoa vierestä kun toinen kärsii ja toiseen sattuu.

On päiviä, että kaikki menee tosi hienosti ja neiti jaksaa hymyillä ja hurmata muita, mutta on päiviä että vain itketään ja kitistään, pitää sylitellä ja sekään ei pelkästään riitä, vaan heijata ja heilutella.

On öitä jolloin nukutaan ihan ok. On öitä jolloin ei nukuta kun muutama tunti ja nekin äärettömän levottomasti. Pisin pätkä minkä neiti on koskaan nukkunut on 4,5h ja sekin oli vain kerran.

Tänä päivänä yritetään selvittää mikä Pinjalla on, vai onko se vain koliikkia.

Yhdessä vaiheessa maha näytti ja paremmalta ja me saatiin n. viikon ajan katsella ihanan tyytyväistä ja naureskelevaa vauvaa, me saatiin nukkus yöt 2-3 syötöllä.

Mutta nyt ollaan taas palattu "normaaliin" rytmiin. Meillä itketään n. 1-5 päivässä viikossa. 

Tuntuu, että itkut ja huudot ovat vain lisääntyneet kokoajan päiväpäivältä..

Esimerkiksi lauantainabneiti oli tosi tyytyväinen koko päivän, illalla vein sitä 7 aikaan nukkumaan ja alkoi ihan kamalat itkupotku raivarit ja massun vääntely, huutoa kesti puoli kahteen asti yöllä, jolloin isi sai tytön vihdoin unille. Typy nukkui yhdeksään aamulla, kolmella syötöllä, kahdella tutin laitolla takaisin suuhun ja yhdellä kitinällä..

Nykyisin meillä herätään n. 1-2 tunnin välein yössä. Syödään tai kitistään..

Illalla huudetaan viimeiseksi, aamulla ensimmäiseksi, yölläkin ehkä muutaman kerran. Päivälläkin saatetaan vielä kiukuta.

Mutta oi että niitä muutamia päiviä viikossa kun kaikki on hyvin ja neiti naureskelee, höpöttelee ja seurailee kaikkea kiinnostuneena. Voi että ne on niin suurta luxusta. 

Mä rakastan omaa pientä murusta eniten koko maailmassa, mutta pakko on myöntää että välillä on niin kamalan väsynyt, että tekisi mieli kömpiä ihan vain yksin johonkin hiljaiseen paikkaan nukkumaan, joskus tekisi mieli vaan antaa tytön huutaa ja pistää korvatulpat korviin, joskus tekisi vaan mieli mennä ja olla hetki rauhassa ja ajatella vain ja ainoastaan itseään..

Älkää käsittäkö väärin. Mä en ole todellakaan jättämässä tyttöä mihinkään, välillä on vain niin väsynyt, että pieni(tai vaikka vähän isompikin) hetki itsekseen tekisi niin hyvää.

Olen meinannut kirjoittaa teille jo aikasemmin vauva-ajan haasteista, mutta tuntuu etten ole ollut valmis siihen. Oon kantanut ehkä suurta syyllisyyttä kaikista näistä asioista ja niiden myöntäminen ääneen on ollut (ja on kyllä vähän vieläkin) ihan pirun hankalaa!!

Mutta onneks mä olen loppujen lopuksi tajunnut, että se ei tee mustaa huonoa äitiä jos jaan teidän ja muidenkin kanssa näitä mun ajatuksia, ajatuksia siitä miten rankkaa välillä on. 

Jos joku tuomitsee tämän perusteella mut ihmisenä tai äitinä, niin antaa mennä.

Tiedän kuitenkin itse, että Pinja on mulle kaikki kaikessa ja Pinjallakin on meidän kanssa hyvä olla <3

Onneksi meillä on myös niitä hyviä päiviä jolloin meillä asustelee oikea päivänsäde ilopilleri, ne antaa ihan kumman paljon voimaa tuleviin koitoksiin typykän kanssa!

Nimen tarina

Pinja Sofiel Helmiina

Pinja

Pinja nimi on saanut alkuperänsä välimerellä kasvavasta (pinus pinea) puusta. (suom.pinja)

Pinja on pitkäikäisyyden ja kuolemattomuuden symboli. 

Pinja on päässyt suomen almanakka kalenteriin vuonna 1995.

Pinjoja on nimetty suomessa vuoteen 2014 mennessä 5376.

Sofiel

Sofiel on saanut alkuperänsä kreikkalaisesta nimestä Sofia.

Nimi merkitsee viisautta.

Sofiel nimelle ei ole omaa nimipäivää suomalaisessa kalenterissa.

Sofieleitä on kastettu vuoteen 2014 mennessä alle 20.

Helmiina

Helmiina on lyhenne nimestä vilhelmiina.

Nimi merkitsee hohtavaa puhtautta, kauneutta ja täydellisyyttä.

Helmiinalle ei ole nimipäivää suomalaisessa kalenterissa.

Helmiinoja on kastettu vuoteen 2014 mennessä 2419.

Helmiina nimi on ollut käytössä jo 1800-luvulla, uuteen suosioon noussut 200-luvun alussa.

Palataanpa vielä kerran tähän neidin nimi asiaan.

Lupasin tehdä teille toiveiden mukaan erillisen postauksen siitä, mistä neidin nimi tulee ja onko sillä mitä merkityksiä?

Ihan alkuunsa voisin sanoa, että neidin nimillä EI OLE mitään erikoisia merkityksiä, ne EIVÄT OLE suvussa kiertäneitä nimiä, vaan meidän keksimiä ja meidän mielestä ihania nimiä.

Siinä mielessä tämä ei ole mikään yber hieno tarina nimen takaa, jossa on muistettu kaikkia sukulaisia ja pidetty perinteet kasassa.

Meidän suvussa ei nimittäin ole yhtäkään nimeä, joka olisi kiertänyt sukupolvelta toiselle, ei yhtään.. Eikä taida olla miehenkään puolella. Toki me oltais voitu käyttää vaikka mun toista nimeä ja toivoa, että Pinja säilyttäisi meidän perinnettä. Tai vaikka jommankumman mummin nimeä, mutta kumman? Se ei musta taas ole yhtään hyvä idea. Oltais saatu vielä mummit pahimmassa tapauksessa sotatilaan siitä kenen nimi sielä on saanut jatkoa ja kenen ei. No onhan Pinja ihan uniikki tapaus joten hän sai sitten ihan uniikki nimenkin.

Pinja

Isimies ehdotti melkein heti kun saatiin kuulla mun odottavan vauvaa, että jos se on tyttö, siitä tulee Pinja. En oikein aluksi tykännyt nimestä yhtään, mutta jätettiin se nimilistalle vielä kuitenkin. Mietittiin ja oltiin jo melkein päätetty etunimeksi joku ihan muu, mutta sitten viimeisen kolmanneksen aikana, isi alkoi kutsumaan masuvauvaa Pinjaksi, ja lopulta se iskeytyi mun päähän kans ja aloin tykkää nimestä.

Kun typy synty hän näytti AIVAN Pinjalta! Miten kukaan voi ollakkin niin nimensä näköinen?

Pinja on aika tavallinen, mutta ei kuitenkaan mikään tavallisin nimi. Sen kanssa ei ainankaan tuu mitään epäselvyyksiä, eikä nimessä ole mitään miksi esim. lapsi joutuisi kiusatuksi sen takia.

Nykyisin tykkään kovin Pinja nimestä. 

Sofiel

Sofiel tuli nimen jatkeeksi aika lopussa ja melkein jopa yllättäen. Ehdotin jossain vaiheessa raskautta tytölle nimeksi Sofiellaa tai Sofielaa. Olisin niiin kovasti tykännyt jommasta kummasta ja koitin pitkän aikaa aina ohimennen ehdottaa niitä, että tuo mieskin innostuisi, mutta ei.. Joten se hylättiin silloin.

Meillä oli siis päätettynä ollut jo kauan aikaa Pinja ja Helmiina. Alettiin kuitenkin miettimään, että nimi kuulosti lausuttuna tosi samanlaiselta, kun Pinjan serkun nimi, joten alettiin miettimään siihen väliin kolmatta nimeä. Pohdittiin ja pähkäiltiin kauan erilaisia nimiä, kun yksi ilta isimies väläytti, että hei mites ois sen sun sofiellas, lyhennettynä. Eli siitä tuli Sofiel.

Helmiina

Alusta asti meidän nimilistalla on ollut Wilhelmiina. Ja äkkiä listalle tuli myös lyhennelmä siitä, eli Helmiina, olin joskus aikoja sitten törmännyt tuohon Helmiina lyhennelmään ja rakastuin siihen heti, jotenkin vaan aluks olin unohtanut koko nimen. Molemmat on tosi kauniita nimiä ja on ollut melkein alusta asti selvää, että jompikumpi näistä nimeen tulee typylle. Toiseksi (taino, kolmanneksi nyt) nimeksi haluttiin jokin pitkä nimi. Helmiina vei lopulta kuitenkin voiton, koska se jotenkin kuulosti korvaan niin no kauniilta. Ja ehkä myös sopivammalta juuri tähän nimeen.

 

Loppujen lopuksi me saatiin päätettyä nimi aika hyvin ilman mitään erimielisyyksiä tai väittelyitä ja loppujen lopuksi mme ehdotettiin kokoajan aika samantyylisiä nimiä. Aluksi toisen ehdotus saattoi kuulostaa omaan korvaan vähän oudolta, mutta aikansa jankattua sitten niihin tottui. 

Nimen päättäminen oli toisaalta ihan tosi helppoa ja samalla ihan kamalan vaikeaa!

 

Mitä muita nimiä me mietittiin?

Meillä tosiaan oli kotona nimilista, me käytiin kirjottamassa sinne aina hyvät ja varteenotettavat nimet ylös, ja aina välillä ruksittiin jo hylättyjä nimiä listalta pois.

listalta löytyi mm.

Pihla, Adelina, Pinja, Wilhelmiina, Enni, Helmiina, Adalmiina, Isabella, Isla ja Iita.

Nimiä voisi pyöritellä vielä tänä päivänäkin, niistä olisi saanut niin monta nättiä, ihanaa ja kivaa yhdistelmää ja vähän jokapäivä juuri se toinen nimi olikin parempi kuin toinen. 

Päätös piti vaan tehdä ja no, onneksi isimies alkoi kutsumaan jo masuvauvaa Pinjaksi, muuten ei varmaan koskaan oltais osattu lue minä en olisi osannut päättää mikä nimi olisi sopiva juuri meidän neidille. 

 

♡

Meidän perhe

Tässä meidän kolmikko !

<3

Ei mulla muuta.

Yhteistä aikaa

Mitä me touhutaan kun meillä on yhteistä aikaa koko perheen kesken?
Pinja on vielä niin pieni, että hän ei oikein pääse eikä ymmärrä vaikka mukaan pääsisikin, että mitä me touhutaan, siksi vielä näin pienen lapsen kanssa yhteisen touhuamisen ei tarvitse olla mitään kovin erikoista, pieniä yhteisiä arkisia touhuja. Tosin kun Pinja kasvaa, haluamme että hän oppii, että ne arkiset asiat jotka puuhataan koko perheen voimin, on niitä parhaimpia.
Toki sillon tällön käydään sitten huvipuistossa tai eläintarhoissa ja muissa ns. erikoisemmissa paikoissa. Haluan, että Pinja oppii arvostamaan tavallista arkea ja yhdessä oloa, välttämättä sen kummempia touhuamatta.

Tänään meidän yhteisen ajan kohteeksi valittiin ihanaa lenkkeilyä touruvuoren maastossa.

Molemmat teki sen virheen, että pakattiin päälle aivan liikaa vaatetta. Noita mäkiä kun tuola kivuttiin ja vuoron perään työnnettiin ja puhistiin vaunuja ylös, niin tuli kyllä kieltämättä ihan älyttömän kuuma.
Maasto oli vielä kunnon peikkometsää ja tuuli ei edes kunnolla käynyt koko matkalla, huh.
No tiesipä käyneen lenkillä kun tuli kotiin.

Lenkin alkupäässä on hauska luontokuntosali me vielä oikein näppärästi päätettiin ottaa siinä pienet alku"verryttelyt" ennen lenkkiä.
Ihan fiksu veto, kun tuli jo tuska kuuma ennenkuin lenkki edes kunnolla alkoi, hah. No ens kerralla mietitään tuo pukeutuminen vähän fiksummin.

Isi huuti mulle kokoajan et "muista ryhti, muisti ryhti" "joojoo!" tässä tulos...

Alku "kuntosaleilun" jälkeen valittiin n. kuuden kilometrin mittainen lenkkipolku. Jotenkin hassua jos kuus kilometria kävelee asfaltti tielä ei se ole edes paha, mutta kun kipuaa tuollaista luontopolkua vuorenhuipulle ja alas, tuntuu että olis juossu vähintään maratonin, hah. Tai sitten mun kunto on vaan tosi nollissa...
Mä oisin ihan tosi paljon halunnut lähteä seikkailemaan noille pitkospuille. Kuitenkin vaunujen kanssa turha edes haaveilla. Mietinkin olisikohan se kantoreppu tässä hyvä? Onko tosi rankkaa ja vaikea kulkea tuolla? Vai meneekö mukana näppärästi? Kertokaa mulle siitä kokemuksia, haluaisin kuulla lisää! 

 

Mitä te muut touhuatte koko perheen voimin? Kertokaa niin ja jakakaa myös hyviä ideoita?

Pieni kipeä

Meidän pieni sairastaa...

Neidillä on mun  vanha pehmolelu, jonka sain mummiltani 3 vuotiaana. Koira kulki mun mukana varmaan 12 vuotiaaksi asti! :D Nyt se on vihdoin lahjoitettu eteenpäin Pinjalle, katsotaan tuleeko siitä yhtä tärkeä hänelle.

Ensimmäinen räkätauti rantautui meille, tätä oltiinkin odotettu pelätty milloin se tulee.
Launtaina aloin jo kuuntelemaan, että Pinja yskäisi välillä, oli tosi levoton ja räkäisen oloinen. Ajattelin ensiksi, että pitkä päivä kaupungilla oli saanut hänet vähän kiukkuiseksi ja levottomaksi.
No sunnuntaina sama jatkui, enkä meinannut saada kokpäivänä neitiä nukkumaan ollenkaan. Tyttö oli kyllä aivan yliväsynyt, mutta aina kun hän sai unen päästä kiinni tuli yskänkohtaus hänet herättämään.
Kävi sääliksi ihan älyttömästi, ja meinas tulla ihan tippa linssiin kun huomasi miten toista häiritsi tuollainen inhottava flunssa.
Laitoin keittosuola tippoja Pinjan nenään ja monen tunnin yrityksen jälkeen vihdoin nukkumaan. Yö oli tosi levoton, ja neiti rohisi ja yski pitkin yötä. En uskaltanut paljon nukkua, vaan havahduin pienimmästäkin tuhaisusta pikkuisen viereen katsomaan onko kaikki hyvin.
Mietittiin maanantaina soitettaisiinko päivystykseen, mutta kuumetta ei ollut yhtään, joten ajateltiin, että odotellaan nyt huomiseen kunhan neuvolat aukeavat, neiti söi vähän huonosti kokopäivän, yski ja köhisi.
Mikään ei oikeasti ole kauheampaa katsottavaa kun pienilapsi räkätaudissa, kun toista ei voi oikein auttaa ja huomaa kuinka pientä inhottaa olo.

Käytettiin Pinjan helpotukseksi suolaliuostippoja ja nenä friidaa jolla saakiin tosi hyvin imettyä räkää pois. Itku oli kamala kun räkä lähti liikkeelle, mutta helpotti heti kun kaikki ylimääräinen saatiin ulos, kuitenkin suurimpana kiusana oli yskä, sen mukana tuli melkein aina itku.. Liekkö sitten kipeä kurkku vai onko yskiminen vain niin rankkaa.. Muu ei auta kun lohdutella toista minkä kykenee.

Tiistaina neidin ruokahalu oli jo laantunut tosi paljon, millimäärät oli jo ihan kamalan pieniä, vain muutama imu monen tunnin välein, kuumetta ei ollut edelleenkään yhtään, mutta yskä vaivasi ja räkää tuli. Hengityskin oli käynyt rohinan tilalta vinkumaan. Soitin heti neuvolaan kun heidän puhelin tuntisa alkoi, en saanut sieltä mitään uutta tietoa enkä apua tilanteeseen, joten isimies sanoi, että  nyt soitetaan päivystykseen.
Saatiinkin lääkärille aika heti tunnin kuluttua!

Meillä oli mukava nais lääkäri, joka aluksi vähän jutteli ja höpsötteli tytön kanssa, eikä heti vain rynnännyt kimppuun, hän kuunteli Pinjan keuhkot ja katsoi korvat. Tyttö ei ollut moksiskaan vaan hymyily lääkäri tädille.
Lääkärikin sanoi, että hengityksen vinkuminen kuuluu ihan tosi selvästi ja voi olla, että räkä on painunut keuhkoihin. Hän oli myös huolissaan vähäisestä syömisestä, Pinja ei myöskään hengittänyt kunnolla keuhkoilla vaan varahengitys elimellä (?)
Siksi jouduttiinkin odottelemaan vielä toiselle lääkärille pääsyä, joka antaa Pinjalle maskista lisähappea, keittosuola liuosta höyrynä sekä venttoliiniä, jotta saataisiin keuhkot aukeamaan ja tyttö hengittämään taas kunnolla.
Mua vähän alkoi jännittämään.

Lääkäri yritti ensimmäisenä mitata Pinjan sormesta happiarvoja, mutta neidin sormen ovat vielä niin pikkuruiset, ettei sieltä pystynyt mittaamaan mitään.

Seuraavaksi sitten hengittelääm maskiin. Aluksi meinas tulla vähän itku ja silmätkin kävi vuotamaan höyrystä, ajan kanssa tyttö vähän rauhoittui ja lopussa ja vähän hymyilytti, en tiedä sitten alkoiko se jo helpottamaan.
Kun happimaskin höyry oli hengitelty loppuun lääkäri kuunteli vielä uudelleen tytön keuhkot, vinkuminen ainankin oli laantunut tosi hyvin.
Yleensä tämän jälkeen sairaalalle jäädään tarkkailuun ja kuunnellaan keuhkoja tietyn väliajoin, meidät kuitenkin laskettiin kotiin, sillä asutaan ihan lähellä.
Saatiin ohjeistukseksi, että erittäin pienestä vain takaisin saa ja pitääkin tulla!

Pinja oli koko lääkärikäynnin ajan tosi rauhallinen ja kiltisti, eikä hermostunut yhtään vaikka tehtiin ties mitä, saatiin olla ylpeitä pienestä prinsessasta.
Aulassa odotellessa moni (niin lääkäri kuin asiakas) kävi ihmettelemässä pientä tyttöstä, eräs nainen tuli sanomaan, että tytöstä tulee vielä pianisti, kun hänellä on niin hurjan pitkät sormet!

Lääkärissä käytiin siis Tiistaina, ja nyt on torstai, hengityksen vinkuminen on loppunut nyt kokonaan, välillä rohisee, mutta kun friidalla imee rään pois, sekin helpottaa, yskä jatkuu edelleen aika hurjana, ja kuumetta ei ole noussut edelleenkään ja maitoakin menee jo hieman paremmin.
Kipeä Pinja on edelleen, mutta ei enää niin pahasti.
Toivotaan että suunta tästä on ylöspäin, eikä uutta lääkäri reissua enää tarvittaisi.

Äidin kulta <3

Pääsiäisen pyhät

Siis hupsista oonko mä nyt pikkusen myöhässä tässä pääsiäis päivittelyssä? Pääsiäinenhän alkoi jo viikko sitten....

Muttakun mä en ihan oikeesti ole kerennyt, meillä on ollut vähän harmillinen viikko, saatte oman postauksen siitä, ettei tule yhtä sekavaa soppaa sitten tästä.
Eli otetaan alkuunsa meidän pääsiäis kuulumiset hieman myöhässä. Luultavasti saatte nyt parin päivän sisään aikamoisen postausryöpyn! Nyt kuulolle.

Perjantaina mun ihana serkku ja mikä tärkeintä Pinjan vielä ihanampi kummitäti tuli meille kylään.
Hänen oli tarkoitus olla meillä perjantaista sunnuntaihin.
Oli ihana saada pitkästä aikaa joku oma kaveri kyläilemään meille, kun täällä päin ei hirveästi minun tuttuja asu. Meillä ei ollut mitään kovin erikoisia suunnitelmia viikonloppua varten.
Perjantaina tein meille ruokaa, käytiin illalla Pinjan kanssa lenkillä ja juteltiin ja höpöteltiin, asiaa olisi ollut varmaan kymmenelle päivälle!! 
Ollaan pienestä asti totutttu juttelemaan aivan kaikesta, kertomaan toisillemme lähes kaiken. Olemme myös tottuneet näkemään aika usein, koska olemme pienen ikämme asuneet suht lähekkäin.
Kun ikää on tullut enemmän, on työt, koulut ja muut eämäntilanteet ajaneet meitä kokoajan asumaan kauemmaksi toisistamme. Onneksi ollaan sukua, niin nähdään ainankin perinteiset joulut ja syntymäpäivät, soitellaan ja voidaan laittaa viestiä ja sitten välillä otetaan se pari päivää aikaa ja nähdään kunnolla ja höpistään taas kaikki ilot ja surut lävitse!
Vaikka tälläkin kertaa purettiin kaikki turhautuminen ja kiukku toisiimme oli aivan ihana ja piristävä nähdä toista.

Lauantaina me ajateltiin lähteä kiertelemään tyttöporukalla kaupungille. Pinja on kohta jo kolme kuukautinen ja mä en ole vieläkään käynyt kaupungilla typyn kanssa?! Kuinka oonkin onnistunu välttämään kaupunkireissut..
Ollaanhan me käyty kirppiksillä tai vaikka prismalla, jossa on sitten lindex, seppälä, kappahl... Mutta ei koskaan kaupungilla, no nyt oli sitten korkea aika lähteäkkin.
Jännitin kyllä miten meillä menee, mitäs jos Pinja vain itkee tai saa hepulit keskellä kaupunkia?
Onhan se totta, että vauvat itkee joo, ei kukaan(okei ainankaan suurin osa) ajattele heti vauvan itkiessä, että miksei se voi olla vaan hiljaa? Onpa huono äiti kun ei saa lastaan hiljaiseksi!
Eihän sitä itsekkään sen kummemmin kiinnitä vauvan itkuun huomiota.. No mutta, kun kyse on omasta lapsesta niin tulee heti fiilis, että Noniin, nyt kaikilla muilla menee hermo kun tää vaan itkee. Sitten tulee vain paniikki joka tarttuu helposti lapseen ja rauhoittumisesta ei ole enää tietoakaan..

Nomutta, mun helpotukseksi, koko reissu meni oikeastaan tosi nätisti! Yhdessä vaiheessa hennesillä meinas pieni huutoitku rantautua, ja meinasin jo alkaa panikoimaan, onneksi fiksuna kaivoin valmiin maitopullon ihan lennosta esille ja Pinja söi tyytyväisenä vaunuissaan vähän maitoa, jonka jälkeen jäi hereillä katselemaan miltä sielä kaupoilla näyttää.

Kun mentiin syömään, meinas kiukku taas vähän yllättää, vauhti pysähtyi ja unikin alkoi jo kutittelemaan silmissä. Käytiin vähän kävelemässä ruuan jälkeen niin Pinsku rauhottuikin takaisin vaunuihin ihan hyvin ja loppuajan nukkuikin ihan ok nätisti!
Reissu tosiaan meni sen verran hyvin, että ehkä mä uskallan toistekkin, heh heh.
En ymmärrä mikä siinä oli olevinaan aluksi niiiin kamalan jännä, että en vain uskaltanut mennä aikaisemmin. Ehkä vasta nyt alkaa olla varma, mitä neiti haluaakun itkee ja osaa paremmin rauhoittaa pienen.
Mä en oikein osannut katsella itselleni enkä Pinjalle mitään. Tajusin kyllä jälkeenpäin, että meidän täytyy ostaa neidille parit sukkahousut ja aurinkolasit näin kesää vasten! Hakusessa olis myös tohon ratasosaan jalkapeitto, sillä koppa alkaa kohta käymään pieneksi, ja varsinkin kun sieltä ei nää yhtään mitään, meinaa välillä tulla kiukku kun olisi jo niin hauska katsella ympärilleen.
Voiko emmaljungan rattaisiin tilata noita osia mistä? vai mistään?
Myös mami haluaisi yhdet uudet farkut, okei sanoin kyllä, että en osta tämän koon vaatteita, koska en tähän kokoon todellakaan jää. Kuitenkin tuntuu niin turhalta, kun raskausaikana ei viitsinyt ostaa mama farkkuja miljoonia ja nyt kun ei ole sitä ongelmaa niin en taaskaan voisi ostaa itselleni mitään, ja joo. Mustat farkut on tosi kiva ja näppärät MUTTAKUN MÄ HALUAN JALKAANI JO JOTAIN MUUTA.
Joten, varmasti ostan kevääksi jotkut kivan väriset housut itselleni, vähän hemmottelus. Ja ainahan ne voi myydä tai kaventaa? vai mitä?

Takaisin taas asiaan, en ymmärrä mistä tää taito pomppia asiasta toiseen tulee ja saada teidät mahdollisimman sekaisin koska pälätän ihan kaikesta..

Mä sain isimieheltä elämäni ensimmäiset kukkaset!! Hih!

Pääsiäisen aikaan aivan ihana, lämmin ja kesäinen sää helli meitä. Oltiinkin jokpäivä ulkona nauttimassa lämpimästä säästä ja fiilistelemässä tulevaa kesää, aiai!
Käytiin Pääsiäismaanantaina koko perheen voimin kävelemässä ihana lenkki ja ihastelemassa kevään merkkejä, meinattiin käydä isimiehen kanssa vielä jäätelöt ja mennä syömään niitä torille, mutta ei me jaksettukkaan, ja pysyypähän mamin dietti aisoissa! Kerrankin..

Käytiin rannalla fiilistelemässä ihanaa kesä säätä, istuskelemassa puiston penkillä.
Ihana olla vain kaikessa rauhassa, kävellä ilman tarkkaa päämäärää mihin jalat viekään, nauttia oman perheen seurasta, jutella ja suunnitella mitä tehdään huomenna vai tehdäänkö mitään? Käydä leikkipuistossa miettimässä, että tuolla se meidänkin pinja on vuoden päästä, katsella ohikulkevia ihmisiä, ja vielä kerran, nauttia!

Meidän pääsiäiseen ei tosiaan kuulunut mitään kummia, ystäviä, oma perhe, leppoisaa ajan viettoa ja joo vähän myös suklaan syöntiä ohi ruokaohjeiden.

Mekkojamekkoja

Blogeissa on kiertänyt tai itseasiassa kierti jo jonkin aikaa sitten ihana mekkohaaste!
Kun meillekkin sattui tuo prinsessa tulemaan, niin kaappiin on kertynyt  kahden ja puolen kuukauden aikana muutama aika ihana mekko, tosin nyt niitä vasta päästään kunnolla ostelemaan ja käyttämään, sillä koot alkavat olla sopivia.
Mun piti toteuttaa tää jo teille aikaisemmin, mutta hei! Parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Eli lähdetäänpäs kurkkimaan millaisia mekkoja Pinjalta löytyy.
Mun olis ehkä kannattanu nämä silittää ennen kuvia, eeh....

 Ihana Lindexin maatuska mekko! Mä niiin rakastan tätä mekkoa ja on kyllä yks suosikeista. Tämä mekko on Pinjan serkku tytön vanha ja ollaan saatu tämä heiltä.

Pinjan kummitäti toi meille ihanan merimies henkisen mekon, tämä on h&m mallistoa. Tätä ei olla vielä edes pidetty päällä, mutta tykkään tästäkin kovasti! Niin söppänä!

Pinjan Täti eli isimiehen sisko tei meille tälläisen tunika mekon tuliaisiksi Lantzarotelta. Mekkoon kuuluu itseassa mukaan farkku shortsit! Tää oli kans aika hauska yhdistelmä.

Lindexin farkkumekko tämäkin, kovin arkisen näkönen näin ja voi käyttääkin vaikka kesällä, mutta saatiin tästä myös ristiäisiin ihan juhlallisen oloinen. Tykkään tästäkin.

Oikein räiskyvän pinkki Hello Kitty mekko on myös Pinjan serkun vanha ja heiltä saatu. Mekko on meidän neidin päälle vähän hassun muotoinen, mutta ihan nätti kuitenkin.

Nämä kaikki mekot ovat meillä nyt käytössä tai voidaan ainankin ottaa käyttöön, kaikki taitaa olla kooltaan 62cm.
Seuraavaksi esittelen vielä liian isot mekot tämän hetkiseen käyttöön. Luultavasti saadaan ne kesällä tai viimestään alku syksystä käyttöön.

Valkoinen palmikkoneule mekko. Tämä on alunperin h&m:n mekkoja, mutta olen ostanut tämän kirppikseltä, tykkään älyttömästi palmikko kuosista, toivottavasti saadaan tämä syksyllä pukea Pinjan päälle!

Lindexin farkkumekko, jossa helmassa kaikennäköistä härpäkettä. Isi valitsi Pinjalle eräs kaupunki reissu tälläisen mekon, kesällä varmasti käytetään paljonkin.

Tämäkin ollaan saatu lahjaksi kummitädiltä, hennesin neulemekko jossa pientä palmikko kuosia. Tuo kangas ei ole villaa vaan jotain ihanan pehmeää materiaalia. Tämäkin on kivan neutraali ja voi yhdistää vaikka minkävärisiä sukkahousuja tai hiuspantoja!

Isomummin ostama kissa mekko, taitaa olla Lotta&lassi merkkinen. Naureskelin, että onpahan meidän pikkuneidilläkin nyt peplum helmainen mekko!

Tämä ihanan pirteä retromekko on alunperin h&m:n mallistosta, mutta meille tämä on päätynyt kirpputorin kautta. Voiko oikeesti ilosempaa hellemekkoa enää löytää?

Tälläisiä mekkoloita meidän neidin kaapista löytyy.
Oliko joukossa jotain suosikkeja? inhokkeja?
Löytyykö teidän kaapista kenties samanlaisia?

Mukaan haastan tosiaan kaikki pikku prinsessojen äidit! Olisi ihana kurkata sinne teidänkin mekko arsenaaliin mitä sieltä löytyy.

Kiinnostaako teitä lukea näitä vauvan vaate postauksia? Haluaisitteko muutenkin kurkata Pinjan vaatekaappiin?

uudistuksia

Meidät löytää tästä eteenpäin nimellä MUTSILANDIA!
Osoite pysyy samana, joten blogin löytämis ongelmia ei pitäisi tulla. Nimeä halusin päivittää enemmän blogin tyyliin sopivaksi.
Täähän on aikamoista mutsilandiaa ja vauvaviidakkoa vaikka muustakin toki höpistään.

Tervetuloa siis kaikki uudet ja vanhat lukijat seurailemaan mutsilandian touhuja.

PS.
Joudun taas kysymään teiltä fiksummilta apua, miksi toi bannerin tausta väri muuttui harmaaksi kun mä sen tänne bloggeriin lisäsin? Tietääkö kukaan?
Saanko mä sitä mitenkää takas valkoseks.. toi leveyskin jotenki kapeni.
On niiiiin surkee näissä xD

Ristiäiset 12.4.2014

Meilä oli tosiaan viime lauantaina kauan odotetut ristiäiset.
Me yritettiin jo aikaisemmin niitä saada järjestettyä, mutta aina joku sukulainen tai kummi oli muualla.
No, mutta nyt ne on pidetty ja meidän tyttö on vihdoin saanut nimen! Ihanaa!
Juhlat pidettiin Tiittalan kartanossa ja me oltiinkin sielä jo edellinen yö, että päästiin laittelemaan paikkoja kuntoon hyvissä ajoin ja ihan rauhassa.
Me ei leivottu mitään itse vaan kaikki tilattiin tutuilta ja konditorioista. Mä olisin kovasti halunnut itse leipoa ja tehdä jotain herkkuja sinne, mutta no.. mun hermoilla ja taidoilla oli parempi jättää ne muille!
Ja varsinkin kun juhlia ei pidetty kotona, olisi joutunut kantamaan mukana aika paljon tavaraa.

Vielä kerran, jos joltain jäi edellisestä postauksesta huomaamatta neidistä tuli siis Pinja Sofiel Helmiina 
Meillä siis tosiaan järjestettiin ristiäiset, ei nimiäisiä. Minä en kuulu kirkkoon, mutta isimies kuuluu ja meille oli aika selvää, että typykin kastetaan kirkkoon. Haluttiin kuitenkin jollain tapaa perinteiset kastajaiset, joissa kuitenkin sai olla pieni ripaus meidän näköä, rentoa tunnelmaa!
Meillä oli oikein ihana naispappi, rento ja puhui tilaisuudessa oikein kauniisti. Tarjoilut oli hyviä ja teki kauppansa. Vieraatkin tuntui viihtyvän oikein mukavasti. Mua jännitti kaikista eniten, että kuinka tilaisuus menee, nimittäin Pinjan osalta. Huudetaanko kuin hullut vai meneekö kaikki ihan nätisti. Ja arvatkaa mitä!? Tyttö nukahti oikein tyytyväisenä kummisetänsä syliin niin ja heh tutti suussa! Mutta menipähän kaikki hienosti ja rauhallisesti tutista huolimatta.

Pinja sai ihan tosi ihania lahjoja sukulaisiltaan ja kummeiltaan, kiitos niistä.
Kuvat kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa, ja tässä niitä teille. Fiilistelkää mukana.

Juhlapaikkana siis tosiaan toimi Tiittalan Kartano. Tilaa oli aika runsaasti ja paikka oli aivan tosi ihana ja tunnelmallinen. Minä tykkäsin.

Herkkuja herkkuja! Tarjolla oli kahdenlaista voileipä kakkua, kinkkua ja lohta, karjalanpiirakoita, täytekakkua, keksejä ja karkkeja. Ei mitään erikoista eikä mitään turhaa.
Kahvikupposet, kahvit, mehut, teet ja vedet on katettu eripöytään, koska tila loppui kesken!

Täytekakussa tuli esiin ehkä eniten se "meidän näköisyys" Kaksikerroksisista kakkua koristi valkoiset, pinkit ja mustat ruusut ja kakun päällä on pikkuiset mustapinkin maiharit! Kakku oli aivan tosi upea! Se vähän halkesi yön aikana jääkaapissa, mutta eipä se menoa haitannut. Makukin oli niin taivaallinen, nam.

Ihanat kummit! Meidän rakkaita ystäviä sekä minun serkkuni. Pinja sai kyllä parhaimmat kummit <3

Isovanhemmat. Vasemmalta Ukki ja mummi. Pinja sylikumminsa sylissä oikein tyytyväisenä, isi ja äiti sekä mummi ja pappa. Meidän tukiverkosto.
                  
 Meidän omat mummut, eli pinjan ISOmummut!

 Meidän söpöläinen!

Me tosiaan älyttiin juhlien jälkeen, että meillä ei ole kuvaa itse tytöstä kastemekko päällä eikä esim. meidän perheestä, jossa olisi vain minä, isimies ja pinja. No kaikkea ei voi älytä sillä hetkellä.
Täytyy varmaan pukea juhlakuteet uudelleen päälle ja aloittaa kuvailu alusta.

Ristiäiset oli hyvin perinteiset, Aloitettiin itse kasteesta, jonka ajan pinja nukkui ihanasti, kasteen jälkeen perinteiset valokuvailut. Sen jälkeen päästiin kahvipöydän antimien kimppuun herkuttelemaan, tässä vaiheessa Pinja jaksoi vielä hienosti seurustella vieraiden kanssa, kahvittelun jälkeen alkoi väsymys painamaan, koska unet oli jääneet vähille. Tyttö laitettiin vaunuihin päiväunille, mutta juhlat jatkuivat vielä. Kartanossa oli tilaa ihan tosi paljon, osa vieraista kiertelivät paikkoja katselemassa, osa jutteli osa joi vielä kahvia. Jonkun ajan päästä avattiin neidin lahjat ja ihasteltiin niitä yhdessä.
Juhlat kestivät yhteensä n. kolmisen tuntia ja minusta ne meni tosi hienosti.

                                 Kiitos vielä kaikille jotka meidän kanssa juhli Pinjan päivää!

PSH

Vihdoin meidän neidillä on nimi!

Juhlat meni oikein nätisti.
Teen teille erillisen päivityksen juhlista kera kuvien ja laajemman tekstin varmaan alkuviikosta.

Nyt paljastan kuitenkin tytön nimen koska EN MALTA enää pitää sitä salassa kun vihdoin päästään puhumaan hänestä nimellä, jee!

Tytön nimi?

Huomenna on pitkään odotetut ristiäiset ja valmistelut on tosi hyvällä mallilla!

Nyt on sitten teidän vuoro!
Nimittäin arvata mikä meidän typyn nimeksi tulee?

Tytölle tulee kolme nimeä ja annan teille etukirjaimet, eikun arvailemaan hih!

Kirjaimet ovat P, S, H !