Sivut

22. marraskuuta 2013

Kirje joulupukille !

On taas se aika vuodesta, että saadaan kynät sauhuen aloittaa kirjoittamaan rakkaalle joulupukille lahjalistaa!

Pienenä tätä odotettiin niiiiin kauan. Odotus huipentui aina siihen kun megasuperpaksu lelulehti tuli postista, selailtiin se läpi ja kirjotettiin kirjeeseen lähes kaikki lelut koko kuvastosta :D Toivelista vietiin aina ulko oveen illalla ja tontut sen kuulema kävi yön aikana hakemassa joulupukille.

Arvatkaa kuinka monena jouluna pukki toteutti pienen tytön kaikki toiveet?
Aivan, ei yhtenäkään! Onneksi yleensä siinä aaton jännityksessä pienipää ei edes enää muistanut mitä oli pukilta toivonut, ja kaikki lahjat oli aina hyvin positiivisiä yllätyksiä.
Joulupukille ei kirjoitettu vaan sen takia, että haluttiin kaikki tavarat maailmasta, vaan siksi, että se oli meille perinne. Kirjeeseen myös yleensä kirjoitin terveiset ja kysyin myös tonttujen ja muorin kuulumisia, se oli melkein tärkeämpää kuin itse ne lahjalistat, muistaa kaikkia korvatunturin asukkaita.

Tänäkin vuonna tehdään lahjalistat tänne blogin puolelle. Jos vaikka joku internet tonttu kävisi ne katsomassa ja veisi pukille terkut perille ;)
Hihhii!
Ja sitten, en todellakaan odota näitä kaikkia lahjaksi, nämä ovat enemmän inspiraatio kollaaseja ja Haaveita! ;)

Haluaisin kovasti ompelukoneen. Tykkään ommella ja korjailen paljon omia vaatteita. En ole siinä hyvä, mutta tahdon silti oman ompelukoneen !
Leikkimatto! Mieluiten tuollainen ihana Hello Kitty, oiih.
Uudet talvitöppöset! Huomasin eilisellä iltakävelylläni, että rakkaat vanhat inkkaro töppöset päästää kantapäästä ikävästi lunta sisään. yyh. Tarvitsen uudet!
Ja tuollainen pieni kätevä rikkaimuri, jolla voisi nopsaa ja äkkiä imaista pieniä muruja lattialta, kissan kuljettamaa kissan hiekkaa matolta ja tulevaisuudessa nuppusen murustamia muruja!


 Lahjakortti! Rakastan lahjakortteja, miksi kukaan ei enää niitä nykyisin anna? Lahjakortti mihin vain, vaatekauppaan tai sisustuskauppaan tai vaikka ruokakauppaan! Lahjakortit on kivoja.
Färk&form pilvi reunapehmuste! tahtoooo. ja mieluiten tuo vaalenpunainen tai sitten neutraali harmaa.
Hopeinen rannekello. Guess merkki plussaa, hahhaa! Tarvitsisin tosiaan siron pienen mieluiten hopeisen rannekellon. Jos joskus osaisi olla ajoissa jossain..
Valkoinen päiväpeitto! päiväpeitto valkoinen! tahtoooo.

Michael Korssin laukku namnamnam! Okei kunhan joku kiva keskikoinen laukku edes. Mutta MK <3
Muumimukeja paljon muumimukeja! Näitä kelpuutan aina.
Sauvasekoitin, tämä meiltä puuttuu ja tämän minä tahdon!
Uusi rahapussi, entisestä ei kestä vetoketju kiinni ja kolikot on millon laukunpohjalla ja millon kaupan lattialla.

Mitä te muut ootte toivoneet Joulupukilta ?


2 kommenttia:

  1. mistä nuo kengät on mitkä tuossa kuvassa on? :) ja me kans ollaan toivottu tuota pilvi reunapehmustetta pukilta, se on vaan jotenkin niin söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa en tiedä! :o Googletin vaan kaikkia ihania ihania uggeja! :D Tuo reunapehmuste on ihan täydellinen :)!
      Voikun saatais molemmat se!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)