Sivut

2. toukokuuta 2014

Wappu brunssilla

Me oltiin tosiaan eilen mammaporukan kanssa wappu brunssilla. Meitä oli neljä mamia miehineen ja lapsineen. Tarkoituksena herkutella ja nauttia välillä aikuisestakin seurasta.
Eilen sattui harmi kyllä tosi huono sää, ja me pidettiin ruokailu sitten sisälle.
Kahvit ja teet mentiin sitten juomaan ulos kun aurinko vähän pilkotti pilvien välistä ja nuo pienet vauvelit meni kaikki yhtä aikaa päiväunille, mitä luksusta!


Ihana tehonelikko! Innolla kahulla odottaen, kun kaikki oppii mm. kävelemään, juoksemaan karkuun, olla tottelematta käskyjä, haha. 
Ei vaan, tosi ihana kun on samanikäisiä vauvatovereita, ja oppii pienestä asti olemaan muidenkin lasten kanssa. Meidän nelikossa kaikki on syntynyt n. kahden kuukauden sisällä. Meidän Pinja on toiseksi vanhin! Vauvat ei vielä sen kummemin "älyä" toisiaan. Seurailevat kyllä aina toistensa touhuja todella tarkkaan. Viihtyvät älyttömän hyvin keskenään tuossa lattialla, kun on mitä seurailla ja naureskella.
Me saatiinkin aika rauhassa syödä ruokamme loppuun kun toiset oli niin tyytyväisenä.


Vanhin lapsukainen meni puuhamatolle touhuamaan, nuorimmainen nukahti ja nämä kaksi keskimmäistä katsoi niin silmä tarkkana tuon vanhimman touhuja. Hauskan näköistä. Haluaisivat varmaan jo itsekkin mennä leikkimään, mutta kun ei vielä oikein osata tarttua leluihin tai kääntyillä, kova on kuitenkin yritys! Söpöläiset.


Ihana emäntä oli tehnyt aivan mahtavia tarjoiluja! Kaikki oli ihan tosi hyviä ja kauniisti esillä. nam.
Me tyttöset juotiin sivistyneesti parit lasit skumppaa ja miehet ryysti muutamat oluet. 
Enemmän taidettiin tosiaan keskittyä noihin ihaniin tarjoiluihin.
Oli ihana vain istua isolla porukalla alas, herkutella ja jutella niitä näitä vauvajuttuja ja varsinkin ihan muitakin juttuja, jakaa neuvoja ja vinkkejä ja olla vain.


Tarjolla oli mm. Pikkunakkeja, perunasalaattia, minilihapullia, falafel pyöryköitä, kermaviilikastiketta, minitomaatteja, hedelmäsalaattia, keksejä, munkkeja, kahvia, teetä, olutta, skumppaa ja vissy vettä!

Tälläisiä yhteisiä puuhajuttuja pitäisi olla paljon enemmän. Lapset viihtyvät keskenään ja ovatkin paljon kiltimpiä (vielä tässä iässä) yhdessä, pienet kiukut aina unohtuu kun pitääkin alkaa tarkkailla toisten tekemisiä, itse saa nauttia ja vähän virkistyä kun on ihmisiä ympärillä ja miellyttävää puuhaa.
Suunnitteilla onkin jo pari uutta "reissua" samalla porukalla, ihanaa!

Me mammat ollaan tosiaan tavattu siellä alle yksivuotiaiden kerhossa ja asutaan kaikki aika lähekkäin toisiamme. On ihana kun lähellä on itselle uusia tuttavia ja varsinkin noille nappuloille tulevia leikkikavereita. Meillä oli oikein ihana vauvavappu <3

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta päivältä :)! Kiva että oot tutustunut mammoihin jolla on samanikäsiä vauvoja, vauvoistaki on enemmän seuraa toisilleen hetken päästä :>

    VastaaPoista
  2. oikun ihana vappubrunssi, teil oli varmaa aivan ihanaa vaikka pikkuiset olikin mukana :)

    ja nyt hei hanna osallistumaan ARVONTAAN

    Voita sulle tai Pinjalle ihana tuunattava pipo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa :) vauvat ei haitannut yhtään, he niin viihtyivät toistensa kanssa ja ihana viettää aikaa ihmisten kanssa jotka ymmärtää, että joskus se toimiminen on aika hidasta kun sattuu vauvan kanssa yhtä ja toista :D

      Ooo, käyn kurkkaa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)