Sivut

14. helmikuuta 2014

Ensimmäinen kerta

Meillä on ollut tällä viikolla ensimmäinen kerta viikko!

Ensimmäinen kerta neuvolassa.
Nimittäin kotineuvolassa.
Vastahan neiti syntyi ja nyt jo oli neuvola(tai olihan se jo keskiviikkona..) Aika menee ihan kamalan nopeasti !

Neuvola täti tuli siis meille kotia perinteiselle eka neuvola käynnille, prinsessan ohella oli tarkoitus poistaa multa tikit leikkaushaavasta.
Me aloteltiin juttelemalla eka kaksistaan terkan kanssa, koska neiti nukkui niin söppänästi vielä päiväuniaan, eikä häntä raaskittu herättää. Käytiin läpi kaikennäköiset asiat imetyksen, tunteiden muutosten ja synnytyksen jälkeisen liikunnan väliltä.
Juttua riitti aika paljon ja tosiaan saatiin isokasa erinäkösiä lehtisiä kotia luettavaksi vielä lisäksi.

Mä jännitin ihan kamalasti sitä tikkien poistoa. Kaikki mulle sanoi että ei se satu yhtään ja turha jännittää, mutta kun jännittää silti!
Tuntuu että kaikki meni vähän ohi kun hikoilin ja tärisin ja olin varma et kuolisin siihen kipuun. Jep, oon aika dramaattinen xD Muttakun ei mulla ees ikinä oo ollu mitään tikkejö tai muuta niin en tiennyt mitä odottaa..
Näin jälkeenpäin voin sanoa, että tikkien poisto ei satu, ei yhtään :D Haavateipin irrottaminen haavan päältä sattui paljon enemmän. Se kun oli ihan kunnolla juuttunut mun ihoon ja yhteen tikkiin kiinni.
Terkkakin nauroi että sattuuko sua oikeesti kovaa kun hikoilin ja olin jäykkänä kun joku tikkusuolattu muikku :D Mutta selvisinpähän hengissä, jee!
Haava näytti kuulema tosi hyvältä, parantunut nätisti ja ei mitään ongelmia.
Peitteitä ei vatsassa ollut(mitä ne ees on :D?) Ja muutenkin mun vointi on ollut ihan hyvä.

Seuraavaks siirryttiin neitiin. Terkka piti häntä sylissä ja jutteli, että sai ns. kontaktin tyttöön. Sitten vaihdettiinkin vaippaa ja pestiin pyllyä ja punnitiin neiti. Hänen kotiinlähtö painonsa sairaalasta oli siis 2990g ja vähän jännitin miten paino on noussut. Typy syö kyllä ihan hyvin, varsinkin pullosta, mutta maha on ollut kovin löysä, että pysyykö ne ravintoaineet sisällä. Kuulema on ihan hyvä jos neidin paino olisi suurinpiirtein syntymäpainon verran eli 3100g.
Arvatkaa paljon neiti paino? :D No 3490g! Jep :D Viiden päivän aikana painoa oli kertynyt melkein 500g. Että kyllä meidän taloudessa tuo maito taitaa maistua ihan tosi hienosti. Kohta tää ei oo enää yhtää niin pieni, jos ne 50cm vaatteetkin alkais sopia kun saadaan vähän lihaa luiden ympärille.
Seuraavaks hän tarkasti tytön refleksejä, ironneen napatyngän ja ihon kunnon yms.

Kaikki on kuulema erittäin hienosti :) Saatiin lupa lähteä ulkoilemaan, keijukais tarran korttiin ja tekstiksi "Tervetuloa maailmaan pikkuinen! Upeasti syntymäpaino ylitetty. Refleksit normaalit. Iho, silmät ja suu siistit. Napatynkä irronnut, pohja siisti. Putsailut niin kauan kun erittää. D-vitamiinin aloitus 2vk iässä, ensi maanantaina"
Kotikäyntiin meillä meni melkein parituntia aikaa, neiti oli tosi kiltisti, vaippasiltaan meinas tulla vähän kylmä ja itku yhdessä vaiheessa, muuten meni oikein hienosti!

Tyttö tarttuu tosi napakasti kiinni esim. sormeen. Yks ilta kun vaihdoin vaippaa niin kiskan ihan hurjan kovaa mua tukasta :D

Ensimmäinen kerta kylvyssä.
Käytiin myös samaisena keskiviikkona neidin kanssa ekaa kertaa kotosalla kylvyssä. Neiti kylvetettiin sairaalassa ennen kotiinlähtöä ja nyt sitten kotona toisen kerran.
Mua vähän jännitti neitin kylvetys ja isimies saikin suurimmaksi osaksi hoitaa kylvyn, pitää neidistä kiinni. Äiti vain vähän "heitteli" vettä päälle ja ihasteli vieressä "miten söpö voi olla tuolla ammeessakin" xD joo pää tässä pehmentyy ja pahasti..
Ihme ja kyllä tällä kertaa ei tullut edes itkua. Ekalla kylpy kerralla neiti huuti kun päätä ois leikattu ja itkuhan siinä äitillekkin tuli. Tällä kertaa katseli ja näytti jopa vähän nauttivan kylvystä. Pieni suru meinasi taas tulla kun noustiin kylvystä pois ja kylmyyshän meinas iskeä kun äippä ei tainnut saada tarpeeksi nopeasti pyyhettä ympärille. Onneksi mieli muuttui heti paremmaksi kun pyyhe oli tiukasti ympärillä ja nuppu sylissä :)
Hienosti siis meni tämäkin ja ehkä minäkin uskaltaudun joskus kokeilemaan tuota kylvetystä neitin kanssa.

Ilme on vähän sellanen, että tykkäänkö vai enkö :D


Ensimmäinen kerta vaunulenkillä
Ja vihdoin, tätä mä olinkin niiiiin odottanut, ensimmäistä vaunulenkkiä!
Olin ihan innoissani siitä asti kun päästiin kotiin niin odottanut, milloin päästään vaunuilemaan, onneksi saatiin keskiviikon neuvolassa lupa lähteä vaunuilemaan. Kovin pitkiä lenkkiä ei voida vielä tehdä, koska typy on kuitenkin kovin kylmän arka ja mulla tuo haava vähän alkoi jomottelemaan varsinkin ylämäkiä työnnellessä. Mutta jostainhan se on aloitettava ja me aloitetaan vaikka sitten pienistä lenkistä :) Neiti oli hereillä kotonta lähtiessä, syötiin kyllä ennen lähtöä ettei sitten nälkäkiukku iske matkalla. Olin ihan varma että hän nukahtaa heti kun päästään liikenteeseen, mutta taisi olla niin uutta ja jännää, että oli pakko sinnitellä viimeiseen asti :D
Käytiin ensimmäisenä kirjastossa palauttamassa elokuvia ja sen jälkeen pienellä lenkillä ja kotiin tullessa vielä kaupassa. Kaikki meni tosi hienosti ja lopulta neitikin oli niin väsynyt, että simahti vaunuihin!
Oli ihan hassu fiilis työnnellä kärryjä tuolla pitkin kyliä. Saati sitten kaupassa :D Meinasin törmätä yhteen hyllyynkin kun en ihan hahmottanut, että mulla tosiaan on ne kärrytkin itseni lisäksi :D
Onneksi selvittiin kotiin ja olo on ihan uusi kun on päässyt haukkaamaan vähän raitista ilmaa ja näkemään muutakin kuin neljä seinää sisällä. Tästä alkaa sitten se mamin palautuminenkin, hitaasti mutta ehkä varmasti.

jee! 
Lisää kuvateksti

Ensimmäinen kerta kylässä
Käytiin myös ekaa kertaa kylässä. Kaksi viikkoahan on se suositeltu kyläily raja, mutta neukkulakin sanoi, että kyllä varmasti uskallatte lähteä. Käytiin siis moikkaamassa nupun tätiä ja serkku tyttöä.
Tämäkin reissu meni tosi hienosti, tyttö nukahti ensin autoon ja jatkoi uniaan vielä kylässäkin sen aikaa kun joimme kahvia ja höpöttelimme kuulumisia.
Pikkuhiljaa neitikin alkoi heräillä ja ihmetellä mihin tultiin, syötiin ja vaihdettiin vaippaa ja hetken aikaa siinä ihasteltiin tyttöä kilpaa.
Äitille ja isille meinas iskeä niin kauhea väsy, että päätettiin lähteä koko poppoo kotiin nukkumaan pienet päiväunet.

Hitto toi kaukalo muuten painaa :D!
Tälläinen meidän ensimmäinen kerta "teema" viikko on ollut. Paljon ollaan touhuttu ja ihan kiva niin ettei ihan lahoa tänne sisälle :)

26 kommenttia:

  1. Voi herttinen sentään tuota prinsessaa <3 onko 50 cm vaatteet isoja? Voi ei pitäsköhän munki ostaa muutama 44 kokonen varastoon varmuuden vuoksi... meillä ei ole kun just 50 senttisiä nuo pienimmät mitä on ostettu. Iik! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän kyllä aiika veikee ;) ♡
      Joo meille kyllä on. :/ bodyistä vilkkuu aina toinen olkapää kun roikkuu niin ja housuissakin vyötärönauha iso :D pieni raukka.. äkkiähän nuo alkaa kyllä varmasti sopia :)

      Poista
  2. Jos laitat jonkun ohuen viltin rattaiden kuomun päälle niin voit käydä pidemmänkin lenkin kun vaunuihin ei pääse kylmä sisälle. Neiti jäisi lämpimään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli itseasiassa harso siinä, otin kuvan ajaks pois :) en tiiä onko se kuitenkin liian ohut? ja noissa rattaissa on se kiva, et ton kuomun saa vedettyä tosi alas.

      Poista
    2. Harso on kyllä liian ohut, heitä joku viltti kuomun päälle niin estää kylmää ilmaa virtaamasta ;)

      Poista
    3. Joo katoinki et tosi hyvä tuo kuomu kun saa nuin alas vedettyä. Harsosta saattaa tuuleta ehkä kylmällä ilmalla läpi hieman. :/ kannattaa kokeilla vaikka ikean ohutta vilttiä, itse oon kokenu hyväksi. Voi kiertää pitkiäkin lenkkejä. Eikä ne maksa paljon! :)

      Poista
    4. Jep, tuota vilttiä pitää kokeilla! Jos jostain löytäisi sopivan ohuen, mutta kuitenkin lämpimän :)
      Tuo kuomu ei taida olla edes ihan alimmillaan tossa kuvassa, mutta näppärä se kyllä on :)

      Poista
  3. Heippa! Täällä ilmottautuu Yks anonyymiseuraaja! Mulla on rv.25+3 ja jännitän ihan todella raskauden tuomia kiloja. Saanko kysyä paljon sulle tuli ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moii! Ihanaa, tervetuloa mukaan :)! Ja onnea masuvauvasta ♡!!! Mulla tuli ihan kamalasti n. 30kiloa. Lähdettiin vähän alipainosta ja lopussa mulle tuli kymmenen kiloa pelkästä turvotuksesta kun epäiltiin raskausmyrkytystä :( palautuminen onkin sitten isompi homma :D älä turhaa stressaa kiloista :) ne on kuitenkin kaikki sen arvoista ;)

      Poista
  4. oi ihania kuvia! ja kiva kun oot kerenny kirjottelee kuulumisia vaikka kaikkee uutta ja jännää ja paljon hommaa onkin :) nauti nyt joka hetkestä, niitä kun ei saa valitettavasti koskaan takasin ja kohta sitä huomaa ettei se ookaan enää niin pikkunen!

    http://hyvanmielanajatuksia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)!
      Joo pitää välillä koittaa päivitellä tännekkin meidän elämää :)

      No niinhän se on ja aika kun vierähtää ihan silmissä tuon neidin kanssa muutenkin <3

      Jee nyt tuo linkki toimii! Pitää joku kerta ihan ajan kanssa vähän selailla läpi sun kirjotuksia :)

      Poista
  5. mun pitäis hommata semmonen vaunuverho meidän vaunuihin, ne on kuulemma käteviä. suosittelen sullekki ;)

    ihania kuvia<3 voiettä, on hän suloinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi moni on suositellu mulle kans!
      Pitäis varmaan jossain vaiheessa satsata sellaseen kunnolliseen ;)

      Hää on niin söppänä <3

      Poista
  6. Onpas hän kasvanut hienosti! Ja miten suloinen!! :)) onko teillä pienellä vauvanimeä millä kutsutte ennenkun oikean nimen keksitte/julkistatte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Kohta ei oo enää äitin pikkuinen jos samaan malliin kasvaa :) :(!

      No me itseasiassa kotosalla puhutaan tytöstä jo hänen oikealla tulevalla nimellä, joka on ollut tiedossa jo raskaana ollessa. Muille puhutaan ihan vain tytöstä :) Välillä meinaa vaan kovin jo lipsahtaa se nimi kun on niin tottunut puhumaan :D

      Poista
  7. Hei mistämistä tuo vaunukuvassa oleva sun talvitakki on?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm.. se on kappahlista lasten osastolta ! :D
      Mutta se taitaa olla jo pari vuotta sitten ostettu, joten en usko että niitä enää on :(

      Poista
  8. Moi!
    Pakko kysäistä,että oletteko joutuneet antamaan korviketta lisänä vaiko ihan täysimetyksellä? Meillä kovasti yritetään löytää sopivaa korviketta..tuntuu että kaikki käy pikkuisen mahaan..

    -n-

    VastaaPoista
  9. Moikka :)
    Meillä annetaan korviketta lisäksi, on jouduttu antamaan syntymästä asti. Pikkuinen tottu sielä teholla syömään pullosta ja ei vaan täyty tissillä :/ päivät imetän lähes kokoajan ja yöllä annan lisämaitoa. Meillä on nan1 mutta maha meilläkin vaivaa :( ajattelin seuraavaks koklata sitä tuuttia kun ois kotimainen ja onko sit masuvaivat siitä nannista. mitäs teillä syödään?

    VastaaPoista
  10. Meilläkin neiti sairaalassa ymmärsi että pullosta ruoka tulee paaljon vaivattomammin.. meillä myös tuo nan aiheutti kamalat puklailut ja vaihdettiin nutrilon omneoon. Se on ollut nyt melko hyvä..vaikkakin vähän tuntuu ummetusta aiheuttavan.. Huoh. eikö joku vain pystyisi kertomaan että mikä korvike sopii juuri meidän tytölle. :D

    -n-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo näinpä.. voi eikä, vieläkö ummetus vaivaa vai onko tasottunu?
      Me vaihdettiin nanni tohon tuuttiin keskiviikkona ja ekat pari päivää ummetti mutta nyt toimii taas :)

      Poista
    2. Vielä vaivaa..tänään kokeilen vaihtaa takaisin nutrilonin tuohon nan niin. Hyvä juttu että teillä masu taas toimii! Miksi muuten vaihdoitte nan-korvikkeen tuuttiin?

      -n-

      Poista
    3. noniin.. mites sielä nyt noiden korvikkeiden kanssa menee?

      meillä nanni teki mahan ihan kamalan löysäks ja itkeskeltiin masukipuja vähänväliä..:(

      Poista
  11. Sulle on haaste mun blogissa! :)

    http://hyokyaalto.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain! :)
      Voi vähän viivästyä sen teko mutta käyn kurkkaa :)!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)