Sivut

2. huhtikuuta 2014

Vauvakavereita

Väsynyt äiti täällä heii! Meillä ollaan perjantaista asti huudettu JOKAikinen ilta about seittämästä jonnekkin 10-12 ja aamulla herätään itkemään 5-7 ja itkeskellään sitten johonki kymppiin kunnes nukahdetaan unille.. Yö hyvällä tuurilla nukutaan parilla syötöllä ilman suurempia kitinöitä.. Huhhei vähän täällä väsyttää..
Mutta meillä on pitkästä aikaa ollut jokapäivä älyttömästi tekemistä ja asioita hoidettavana ja ollaan oltu liikenteessäkin.
Ihana kun aina ei tarvitse istua vain kotona ja olla! Valvotut yöt ja väsynyt mielikin on vähän aina piristynyt kun on puuhaillut kaikkea kivaa.

Aloitetaanpa vaikka viikonlopusta.
Nupun tuleva kummisetä tuli tyttökaverinsa kanssa meille kylään. He tulivat ensimmäistä kertaa katsomaan tuota pikkuneitiä ja miten sattuikin tyttö päätti että tänään on kiukkupäivä!! Tyttö ei ole koskaan vierastanut eikä pelännyt ketään, paitsi tänään.. omaa kummisetäänsä. Kummisetää josta piti tulla sylikummi! Tyttö meni ihan nätisti kummin syliin ja kun nosti katseen kasvoihin alkoi huuli väpättää ja ilme mennä surkeammaksi ja surkeammaksi ja lopulta tuli itku! Toinen pieni taisi vähän pelätä pitkätummatukkaista kummisetää jolla vielä oli pipokin päässä!
Tosin pipon kun veti silmille niin tyttö oli ihan iloisin mielin sylissä. Me naureskeltiinkin, että kummi joutuu tulemaan ristiäisiin pipo silmillä ettei tyttö pelkää!
Aika hyvin se kuitenkin meni, vaikka vähän levoton tyttö olikin ja kitisi aika pienestä. Unetkin jäi vähiin koko päivänä ja illalla se kostautui.. Ei meinattu käydä nukkumaan ja vihdoin kun nukahdettiin niin heräiltiin vähän väliä itkemään ja aamu viidestä eteenpäin huudettiinkin sitten ihan suoraa huutoa.. Käy niin sääliksi kun toinen raukka vain itkee eikä mikään lohduttelu auta..

Sunnuntai aamuna sitten isin herättyä tyttö alkoi rauhottumaan ja saatiin se nukkumaan. Mami ihan kamalan väsyneenä zombiena sitten alkoi laittamaan itseään vähän ihmisen näköiseksi, edessä nimittäin olisi vauvamessut! Me lähdettiin messuille ihan tyttöjen ja vauvojen kesken. Mukana oli mun kaveri Terhi ja hänen mailman suloisin poikansa (joka on meidän neitiä kaksi päivää nuorempi!)
Vauvamessut oli mulle kyllä hieman pettymys. Ehkä mun odotukset oli turhan liian korkealla niiden suhteen sitten. Messut oli tosi pienet, ei niinkään messumaiset, mulle tuli mieleen ennemminki myyjäiset. Silti oli tosi mukava sielä käydä ja vielä mukavampi oli nähdä tätä kaveria pitkästä aikaa.
Mukaan ei oikein tarttunut mitään, vinopino esitteitä. Olisihan sielä ollut vaikka mitä kivaa, mutta pidinpä pintani.



Maanantaina me koitettiin ettiä isimiehen kanssa tuolle typylle ristiäismekkoa. Kastemekkohan meillä on, mutta jokin vähän rennompi sen jälkeen päälle puettavaksi. Me kierrettiin vaikka missä, mutta ei löytynyt mitään sopivaa, iik iik. tosin hehh heh hups mami sortui heräteostoksiin, nimittäin marimekon unikko kuosiseen välikausi haalariin, hih. En edes pidä siitä kuviosta yleensä, mutta tässä kaikki värit ja muut oli ihan syötävän ihania, ja mun oli pakko saada se.
Illalla isi ja tyttö höpsötteli yhdessä ja neiti oli niiin haltioissaan, voi pieni suloisuus!!
Ihana katsoa miten he nauttivat toistensa seurasta.



Tiistaina näin taas yhtä ihanaa kaveriani Meriä ja hänen tyttöään (joka on päivän nuorempi kuin meidän)
Käytiin vähän kirppis shoppailemassa kivoja kevät uusia vaatteita neitokaisille.
Mulla tulee pinkki ja vaaleanpunainen niin yli korvien, että koitin parhaani mukaan vältellä niitä värejä, heh. Saatiin kyllä kaappiin onneksi vähän muutakin väriä nyt.
Tytöt tuli käymään vielä meillä reissun päätteeksi ja ai ihana kun toinen tomera neiti mahallaan kannatteli päätään niin ylväänä ja kääntyili selälleenkin ties kuinka monta kertaa! Meidän pontera (heh, kaikella rakkaudella <3) neiti vain lysähti naama kiinni sohvalle.
Koitin kuvatakkin näitä pikkusia, mutta vauhti oli niin kova, että ei saatu kun heilahteneita otoksia.



Tänään keskiviikkona olikin jälleen kerhokeskiviikko, ja nähtiin taas terhiä ja pikku hurmuria.

Tekemistä on riittänyt ihan älyttömästi ja ihana kun kerrankin on menoa!
Huomenna hoidellaan vähän pankki asioita ja perjantaina sitten nähdäänkin Eveä ja Aadaa <3
Voi ihana  mikä sosiaalisuus viikko meillä onkin pitkästä aikaa ollut!

14 kommenttia:

  1. Meillä on toi vanupuku kans vauvalle odottamassa! Se on ihana! Tosin siis poikaversiona :D se autokuosinen :)
    menee varmaan vasta ensi syksynä kun oli aika isoa kokoa, mutta oli kans pakko ostaa kun löysin sen alesta :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on. Pehmonen ja lämpöinenkin ♡ :)
      Meillä tuo on kokoa 62cm ja neiti käyttää 56, oaittain vielä 50 ja 62cm. Mut toi on aiiika nafti! Mikä koko teil on?;)

      Poista
    2. meillä on 74 cm!

      Joo myyjä sanoi kans silloin et on aika naftia kokoa että jos haluaa pitkään käyttää niin kannattaa ottaa vähä reilumpi. Toi on kyl ihana, ei kande koskaa myydä pois kun on Marimekkoa :D mä aion säästää sen kyllä! :D

      Poista
    3. Se on! Meille viel sano et on hyvin kokoa vastaava, et menee kyllä viel pitkään, mut ei varmaa kyl mee kovin pitkää :D vähä harmittaa..
      No niin on toi niin ihana, säilyttää muistona <3 tai jos myy, niin on sitä arvoakin myydä sitten.

      Poista
  2. Oon monilta kanssa kuullut että messut oli pettymys. Meidän piti kans tulla mutta onneksi ei lähdetty ajaan pitkää matkaa!
    Meillä vierastetaan kans kaikkia, kukaan ei käy kun äiti tai isi. Ei saa edes katsoa Elleniä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Hyvä ettette ajaneet ns. Turhaan :) ne helsingin messut ois kiva kokea!!

      Voi eiii hihhii :D

      Poista
  3. Moi!
    Pakko oli tulla vinkkaamaan! Itse löysin pitkien etsintöjen jälkeen aivan ihana valkoisen prinsessamekon Name It-liikkeestä. Kyseistä mekkoa ei ollut hyllyssä vielä, mutta ystävällinen myyjä toi sen minulle varastosta. Meidän käyttämää kokoa 62 ei ollut mutta koko 74 oli juuri passeli! Mekko on kyllä aivan ihana kaikkine pitseineen :)

    -n-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanuuus! :)

      Kiitos vinkistä. Käyn varmasti myös nametit kattomassa ;)
      Voi kyllä olla että puetaan joku ihan rento mekko ehkä.

      Poista
    2. tosissaan aika kertakäyttöinenhän tuo mekko oli..ehtii mennä pieneksi ennenkuin uusia juhlia on tulossa.. Mutta aivan syötävän suloinen oli neiti prinsessamekossaan <3 En taida raaskia sitä koskaan myydä, vaikka hyvät rahat siitä varmasti vielä saisi :)

      -n-

      Poista
    3. Voi uskon niin että on ehkä mailman suloisin näky <3
      Pidä ihmeessä tallella!

      Me valittiin aika rento ja tavallinen mekko ;)
      Sopii meidön tyyliin!

      Poista
  4. koskas teillä on ristiäiset? :)

    VastaaPoista
  5. Mäkään en välitä Unikko-kuosista mutta toi haalari on IHANA! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)