Sivut

1. heinäkuuta 2015

Mitä kävi pinnatuolille?

Meidän mukana on jonkin aikaa pyörinyt vanha vanha pinnatuoli.
Rakastan vanhaa. Rakastan myös pinnatuoleja.
Mutta tämä pinnatuoli oli osittain musta. Eli ei meidän sävyihin eikä muutenkaan tyyliin sopiva ollenkaa. Kaunis ja ihana tuoli on ollut unohdettuna varaston nurkissa ja perukoilla kun sopivaa paikkaa vaan ei ole löytynyt.


Tuolista en kuitenkaan ole halunnut luopua, koska nää vanhat tavarat on vaan meille ja meidän sisustukselle suuri sydän!
Mä mietin kauan pinnatuolin maalausta, raaskinko maalata ja miten maalaisin. 
Yritin tänne uuteen kotiin saada mallailtua tuota mustajalkaista tuolia, mutta ei se vaan iskenyt mun silmään ollenkaan.


Sitten mä päätin, että kyllä me maalataan!
Ennemmin maalataan kun annetaan kauniin tuolin mennä ihan hukkaan kaapin perällä.
Ja millä maalataan?
Valkoisella tietenkin! 
Yksi ehto mulla oli maalamisen suhteen. Tuo ihana puinen ja alkuperäinen istuinosa oli jäätävä sellaiseksi, eli vain mustat osat saisivat kyyti!

Tuolin maalaus oli nopea ja helppo juttu!
Hioin ja pohjamaalasin illalla ja seuraavana aamuna maalasin tuolin valkoisella ja annoin kuivaa rauhassa. Ajattelin, että joudun maalaamaan tuolin ainankin 2-3 kertaa mutta tämä riittikin.
Ja oi! Maalaaminen kannatti. Tuoli on nyt täydellinen.



Eikö olekkin parempi?
Ja vanha ajan patinoima istuinosakin sai jäädä katselemaan nykypäivää!

<3Hanna

ps. Keltainen on diskattu meidän sisutuksessa! 
Se oli ihana mutta totesin(ja muutama ystäväni totesi) että meillä on liikaa kaikkea vanhaa ja romanttista johon keltainen ei sovi.
Ja onneksi vaihdettiin väriä, tämä uusi on lähes täydellinen. Siitä myöhemmin lisää :)

2 kommenttia:

  1. Oiiii, tulipas siitä kaunis, ei mikää ihan tavallinen tylsä valkoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo istuinosan puu tekee varmasti ihmeitä!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)